Rohkelikon postaus on kevätkauden viimeinen. Moona-blogi jää kesätauolle ja palaa syksyllä osin uusien, osin vanhojen kirjoittajien kanssa. Nähdään silloin! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!
Endometrioosi on kiukutellut aina välillä. Ehkä se on ollut kevään töiden ja valmistumisen aiheuttaman stressin tulosta, tai ehkä hormonin voima on hieman heikentynyt. Tai ehkä molempia. En ole kuitenkaan voinut kovinkaan pitkään huonosti: yleensä huono olo, kivut, turvotus ja menojen peruminen on painottunut yhteen päivään.
Sain juuri sähköpostin, jonka mukaan pro gradu-tutkielmani on saanut arvosanaehdotuksensa ja odottaa nyt viimeistä vaihetta, kokousta, jossa tiedeyhteisö hyväksyy tutkielmani, ja minä valmistun. Niin – minä valmistun! Se on ollut ilon ja stressin aihe jo pitkään, mutta kyllä: tämä päivä tuli sittenkin. Minä valmistun kasvatustieteen maisteriksi ja lähden työelämään, peruskouluihin opettajaksi. Unelma-ammattiini. Minulla on rakas kihlattuni, tyttöystäväni, jonka kanssa asumme yhdessä ja suunnittelemme tulevaa elämää.
Seuraavana vaiheena olisi, kuten olen aiemmassa kirjoituksessa maininnutkin, lisääntymislääketieteen yksikön hoidot ja raskautuminen – kihlattuni olisi Se raskautuja. Toki tarkoituksena on katsoa, miten asiat etenevät ja tarvittaessa teemme muutoksia suunnitelmiin, mutta aiemmin suunnitelminani oli konsultoida asiantuntijaa ja pohtia sitten uudestaan, aionko joskus koittaa raskautumista. Kysyin siis osaavalta ja taudin hyvin tuntevalta gynekologilta, kannattaako minun koskaan raskautua, kun endometrioosi on kohdallani ollut paikoin hyvinkin rankka oireiltaan. Että eikö ne hoidot kiihdytä endometrioosia? Vastaus oli, että hoitojen vaikutuksesta endometrioosiin on ristiriitaisia tutkimustuloksia, ja toistaiseksi näyttää siltä, että ne eivät vaikuttaisi endometrioosiin, tai siitä ei ainakaan ole näyttöä. Ja joka tapauksessa minun, meidän, tapauksessa ei tarvitse yrittää puolta vuotta ensin kotona – me siirrymme suoraan hoitoihin. Jos haluan joskus raskautua, jonotamme klinikalle, ja kun aika on ja hoitava lääkäri siellä niin pyytää, lopetan endometrioosin lääkityksen ja todennäköisesti samalla aloitan jo prosessiin kuuluvat lääkitykset. Mikäli raskaudun, endometrioosi menee kuukautiskierron puuttuessa ikään kuin jäihin, tai nukkumaan. Kuuntelin lääkärin puheita ja tunsin oudon voiman sisälläni. Imin sanoja sisääni ja tunsin niiden myllerryksen rinnassani.
Voisinko minä sittenkin haaveilla siitä, että joskus raskaudun ja synnytän lapsen? Että se on minulle terveyden kannalta ihan järkevääkin? Että endometrioosi on oikeastaan yhdentekevä raskautumisen suhteen meidän, kahden kohdullisen, tapauksessamme? Lopputulemana oli, että menin kotiin ja kerroin kumppanilleni silmät kosteina, mitä gynekologi oli minulle kertonut. Halailimme toisiamme ja mietimme hymyillen, onnen läikkyessä silmissämme, millainen perhe meillä voisi olla, ja mitä eri reittejä se voisi syntyä. Opiskelujen aikana endometrioosi ja monet muutkin sairauteni ovat heittäneet häränpyllyä, mielestäni pääasiassa loppuelämäni edestä – en toivo enää uusia samanlaisia jaksoja. Tämä kausi, opintoineen kaikkineen, vaikuttaa kuitenkin nyt päättyvän elämästäni. Jatkan kohti työelämää, perhehaaveiden toteuttamista ja oman kodin ostamista. Uuden elämänvaiheen alkaessa riisun pois monia opiskeluideni aikaiseen elämään kuuluneita tapoja, ja näin on myös Moona-blogin kirjoittamisen suhteen. Haluan tilaa ja aikaa uuden elämäntilanteen hahmottamiselle ja uusien rutiinien oppimiselle. Uhosin blogiringille kuitenkin tulevani takaisin vierailevana kynänä sitten joskus, kun meidän perhetilanteemme etenee ja minulla on siihen jotakin oleellista sanottavaa endometrioosin näkökulmasta. Toistaiseksi nautin kuitenkin elämästä, sen eri vaiheista, sen muuttuvasta muodosta ja tästä hetkestä.
Mitä lämpimin terveisin,
