Tällä viikolla toivotamme tervetulleeksi Belgiassa asuvan Helin!
”Kyllä se kohta helpottaa” on lause, jota minulle hoettiin monta vuotta. Toistelin tätä mantraa myös itsekseni. Helpotus saapuisi lopullisen menopaussin muodossa. Pääsisin vihdoinkin eteenpäin vaihdevuosien odotushuoneesta, jonne olin jäänyt jumittamaan.
Mutta 52-vuotiaana minun oli pakko todeta, että nyt riittää odottelu. Helpotuksen vuoro ei koskaan koittanut, ja voimani olivat lopussa.
Viisi kuukautta sitten minulle tehtiin kohdunpoisto, ja tänä päivänä harmittelen vain yhtä asiaa: sitä, ettei leikkausta tehty aiemmin.
Neljänkympin puolivälin tienoilla aloin kärsiä tyypillisistä esivaihdevuosien oireista: PMS-oireet pahenivat, kuukautiskierto lyheni ja samalla vuodot pidentyivät. Seuraava luonnollinen vaihe olisi ollut kierron harveneminen ja lopulta pääsisin eroon koko kuukautisista. Ajatus tuntui lohdulliselta, odotinkin menopaussia kuin pelastajaa.
Kolmisen vuotta sitten aloin kuitenkin kummastelemaan, että ei kai ikääntymisen pitäisi olla aivan näin vaikeaa. Kuukautiskivut olivat niin pahat, että tuntui kuin lantiotani hakattaisiin veitsillä. Vatsan alue oli koko ajan turvoksissa ja kireä. Vuoto oli kerta kerralta runsaampaa, ja ferritiinivarastoni olivatkin kroonisesti tyhjät. Ruoansulatus- ja pissaamisongelmiakin oli, aivan kuin jokin painaisi lantion alueella.
Minusta tuntui, että olin kuin susi sadusta ”Seitsemän pientä kiliä”. Sadun susi ahmaisee suuhunsa joukon kilejä, mutta neuvokas vuohiäiti leikkaa kylläisenä nukkuvan suden vatsan auki ja täyttää sen kivillä. Herättyään susi vaappuu joelle juomaan, jonne kellahtaa kivien painosta ja hukkuu. Kivet vatsassani olivat adenomyoosi.
”Mikä ihmeen adenomyoosi?” kysyin gynekologiltani, kun hän ensimmäisen kerran näki löydöksiä ultrassa. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta diagnoosista. Endometrioosista kylläkin, jolta olen onneksi säästynyt.
Adenomyoosi on oikeastaan endometrioosin serkku. Sen sijaan, että se tekisi tuhojaan kohdun ulkopuolella, kuten endometrioosi, se pysyy kohdun sisäpuolella. Ylimääräistä limakalvosolukkoa kasvaa kohtulihakseen joko sirottuneena tai suurempina pesäkkeinä. Kyse ei ole kivistä, mutta adenomyoosi toi raskaan painontunteen mukanaan. Omassa tapauksessani kohtu myös laajeni kuin pesusieni. Joka kerta kuukautisten aikana tuli ensin ns. normivuoto ja siihen vielä päälle tuplana adenomyoosipesäkkeiden vuoto.
Elämäni oli yhtä vuotoa, kipua sekä niistä toipumista ja niihin varautumista liian monta vuotta. Sanomattakin on selvää, että kipuilu kolme viikkoa neljästä ei tee hyvää pääkopallekaan. Olin varma, että jokin päivä vain vuotaisin kokonaan pois.
Asun Belgiassa, jossa on varsin laadukas terveydenhuolto. Omalääkärisysteemi on ihana, ja erityistä luksusta on ”omagynekologi”. Minulla oli siis onni saada diagnoosi, joka monella jää saamatta. Adenomyoosi on siitäkin viheliäinen vaiva, että se harvemmin näkyy tavallisissa kliinissä tutkimuksissa.
Vaikka sain tiedon, mistä vaivani johtuvat, jäin minäkin valitettavasti aika lailla tyhjän päälle. Pahimmalta tuntui se, etten tuntenut ketään muuta, joka kärsisi samoista vaivoista.
Ennen kohdunpoistoon päätymistä kokeiltiin hoidoksi monenlaisia vähemmän kajoavia konsteja. Niistä kirjoitan seuraavassa blogissa ja toki kerron myös kohdunpoiston kokemuksistani.
Adenomyoosin ei tarvitse olla vain vaikea ja outo sana, vaan siitä tulisi puhua sujuvasti muidenkin sairauksien joukossa. Pahoin pelkään, että moni ikäiseni nainen kärsii tietämättään tästä elämänlaatua pahentavasta vaivasta ja luulevat itseni tavoin sen vain kuuluvan ikääntymiseen. Näin ei ole, eikä tällaiseen tarvitse kenenkään sopeutua.