On vuosi 2009, ja istun tärisevänä ja hikisenä pimeän olohuoneeni lattialla. Ahdistus on kasvanut päivän mittaan eksponentiaalisesti, saaden minut kiertämään kehää asunnossani, kuin häkkiin vangittu villieläin, ja olen purskahtanut hysteeriseen itkuun. Päätäni kiristää vanne, joka kiristyy jatkuvasti, ja minusta tuntuu, kuin huone kutistuisi ja laajenisi samanaikaisesti. Minun tekisi mieli liikkua, mutta en pysty, koska ahdistus on naulinnut minut lattiaa vasten. En ole voinut syödä ahdistukseni vuoksi ollenkaan koko päivänä, ja olen oksentanut mahalaukkuni tyhjäksi. Minua palelee nälän ja shokin takia. Näen varjojen liikkuvan, ja muistan siitä, kuinka psykoosiin joutunut tuttavani kertoi nähneensä demonimaisia olentoja kiipeilevän pitkin seiniä psykoosiin joutuessaan. Pelkään menettäväni järkeni lopullisesti ja katoavani pääni sisään. Otan puhelimen käteeni ja soitan päivystykseen, josta minua neuvotaan nestevajeen takia tulemaan tiputukseen. En uskalla ajaa autoa, joten soitan taksin.
Päivystykseen saapuessani minut ohjataan suoraan omaan huoneeseen, jossa minulle laitetaan kanyyli tiputusta varten. Lääkäri käy pikaisesti vilkaisemassa minua, antaa minulle rauhoittavan lääkeaineen ja lupaa tulla uudestaan parin tunnin päästä. Rauhoittava alkaa vaikuttamaan saman tien ja tunnen, kuinka rauhallisuus ja lämpö kietovat minut sisäänsä. Ajatukset lopettavat kehän kiertämisen, ja kroppani rentoutuu. Nukahdan ja herään vasta, kun lääkäri tulee huoneeseen kysymään vointiani. Kerron epäileväni, että pillerit ovat pahentaneet ahdistustani. Lääkäri on kanssani samaa mieltä ja käskee lopettamaan niiden syömisen. Hän tarjoaa minulle osastopaikkaa, mutta kieltäydyn ja vakuutan pärjääväni. Lääkäri määrää minulle reseptillä rauhoittavia ja antaa minulle luvan lähteä kotiin.
Endometrioosidiagnoosin saatuani alkoi sopivan hoitokeinon etsiminen sairauteeni, joka tarkoitti aika monen hormonivalmisteen kokeilua; reagoin yleensä todella huonosti lääkeaineisiin. Epätyypillisen masennusdiagnoosin saaneena ja PTSD:tä sairastavana minulla on jo lähtökohtaisesti korkeampi riski kokeilla hormonivalmisteita niiden yleisimpien haittavaikutusten – masentuneisuuden ja mielialan muutosten – takia. Vuonna 2005 e-pillereiden kokeiluni johti psykoositasoiseen masennusjaksoon, kun aloitin pillereiden käytön masennusjakson aikana. Olin siis erittäin huolissani kuullessani, että hoitokeino endometrioosiin olisi nimenomaan hormonivalmisteet. Onneksi en vielä siinä vaiheessa tiennyt, kuinka hankalaa elämästäni tulisi niiden myötä.
Nykyään tilanne on huomattavasti parempi onnistuneen terapian ja lääkehoidon myötä; onhan ihan eri asia tipahtaa lievästä masennuksesta keskivaikeaan, kuin vaikeasta masennuksesta psykoosiin. Minulla onkin nykyään käytössäni saman valmisteen rinnakkaisvalmiste kuin vuonna 2005. Koska lähtötilanne oli niin paljon parempi kuin silloin, selvisin aloitusoireista masennuslääkeannostusta nostamalla ja tihentämällä terapiakäyntejä.
Ninni
Lue lisää Ninnin tekstejä: