Mun oli tarkotus kirjottaa ihan muusta aiheesta, mut mul on ollu dynin (=vulvodynia) kanssa vaikee kevät. Siitä todella vaikeen teki se, että mä en saanut kunnon apua, vaikka sitä pyysin ja ihan oikeesti tarvitsin. Mä oon tässä neljän vuoden aikana käyny heittämällä yli kymmenellä lääkärillä puhumassa dynistä. Valitettavasti moni mun kokemuksista on ollu suoraan sanottuna niin perseestä, että mulle on kehittyny jonkinlainen lääkärifobia. On siellä välissä onneks niitä hyviäkin kokemuksia, mut mielessä pyörii ne huonot tai suorastaan hirveet käynnit.
- Kerran yks lääkäri teki sisätutkimuksen, joka sattu niin paljon, etten saanu sanottua mitään ja mun hengitys keskeyty. Sanoin sen jälkeen, että sattu tosi kovaa. Se vaan totes ”no ei se tainnu kyllä paljoa sattua, kun et sanonu mitään”.
- Yks lääkäri sivuutti mun kipuoireet ja keskitty syyllistämään mua siitä, etten käytä pilleriehkäsyä. Vaikka mulla oli selittämättömiä kovia kipuja (ei ollu viel diagnoosia), sen mielestä oli vitun hyvä idea heittää sekaan vähän lisää hormoneja. Tää on tapahtunu myöhemminki uudestaan.
- Yks fyssari käski mua sähköttämään sisäisesti tens-laitteella 40min päivässä. Se oli tosi epämiellyttävää fyysesti ja super raskasta henkisesti. Seuraava fyssari, joka oikeesti osas asiansa ihmetteli, että minkä helvetin takia mun tilanteessa on ”kylmilteen” lähetty noin rankkaa ohjelmaa kokeilemaan. Jotenkin korosti sitä, miten pihalla se eka fyssari oikeesti oli.
- Yhen gynen penkissä oli edellisen potilaan verta, kun mut istutettiin siihen. Sama gyne jätti metallisen spekulan mun sisään sitä mitenkään tukematta ja rupes kaivelemaan kärrystään jotain testiä, jonka ottamiseen en kyllä ollut antanut mitään lupaa. Kirsikkana kakun päällä; sama tyyppi käski mennä antamaan labraan pissanäytteen. Labrassa selvis, että kyseessä on kyllä anaalinäyte. En tiiä mitä se oli poltellu. Sen piti olla nimenomaan dyniin perehtyny.
- Yks sankari kans teki tutkimuksia spekulalla selittämättä yhtään, mitä tekee ja sit vetäs sen spekulan tosi nopeesti ulos, niin että musta näki, et se sattu. Tuli sellanen vatsalihasten kouristusrefleksi. Lääkäri katto mua vaan yllättyneenä. Ei pyytäny edes anteeks. Sama lääkäri suuttu, kun kysyin miksei mun endometrioosiin viittavaa oireilua tutkita enempää kun 10min ultralla. Ironista, että käytävällä oli juliste, jossa kehotettiin kyselemään rohkeesti omaa hoitoo koskevista asioista.
- Mul alko yks päivä ihan yllättäen hirveet kivut, jotka kesti useita tunteja. Puhelimessa neuvottiin, et pitää soittaa naistenpolin päivystykseen. Sieltä vastas hoitaja, joka oli suorastaan kiukkunen ja sano, että ei nää tälläset vulvodyniakivut kuulu sinne päivystykseen. Sinne kuulemma kuuluu vaan ne, jotka tarvii akuuttia kivunlievitystä. Mä en vieläkään käsitä miten mä en muka vastannu sitä kuvausta. Päädyin sinä iltana yleiseen päivystykseen kaverin viemänä kun en voinu edes kävellä ilman viiltävää kipua.
- Kerroin hoitajalle puhelimessa, että mä en enää pysty käymään luennoilla normisti kipujen takia ja ne on jatkunu useita viikkoja. Hoitaja vastas, että ”en mä nyt ole ihan varma, onko toi sellanen asia, joka vaatis akuuttia lääkärin tapaamista”. Mun piti lisää todistella, miten paska olo mulla oli, jotta sain 4 viikon päähän ajan.
Nyt tänä keväänä eräs ”suurlääkäri” teki sisätutkimuksia ja mun piti kolmeen kertaan sanoa, että oikeesti sattuu, kunnes suostu tutkimuksensa lopettamaan. Ei selkeesti uskonut mun kipuja ollenkaan, joten lähetti mut kotiin itkeen ja kirjas mun tietoihin, kuinka mulla on ollu ”vuoden verran yhdyntäkipua, limakalvot hyvännäköset ja ei oo kipupisteitäkään”. Ja mä kun luulin, että oon sairastanu neljä vuotta vaikeitten jatkuvien kipujen kanssa. Pyysin ton käynnin jälkeen toista lääkäriä tekeen mulle lähetteen kipupolille. Kuulemma se on ihan oikee osote mulle, mut hän ei lähetettä tee koska suurlääkäri oli kirjottanu basically, et kaikki on ihan ok. Jos halusin päästä kipupolille, piti mennä suurlääkärin vastaanotolle uusiks. Se ei ollu mahollista henkisesti eikä aikataulullisesti, joten mulla ei ollu lopulta muuta mahollisuutta saada apuu kun yksityiseltä. Sieltä sitä apua saikin, mut oon tässä miettiny näitä mun vaikeita ja surullisia kokemuksia.
Mä tiiän, etten oo ainoo olla on mielessään lista tosi ahdistavista lääkärikäynneistä. Enkä oo ainoo, joka joutuu henkisesti valmistautuun edes soittaakseen ajanvaraukseen. Monella muullakin lukee jotain ihan kummallista niitten tiedoissa. Enkä jaksa uskoo, et olisin ainoo, joka on ollu jumissa hoidon suhteen. Mut kun mietin noita mun kokemuksia, nii kuinkahan monesta oon tehny valituksen? Mitä veikkaat? Vastaus on: en yhestäkään.
Jotenkin tän tälläsen pillukipusairauden kanssa tottuu huonoon hoitoon. Sitä menee johonkin ihmeen selviytymis-moodiin ja vaan yrittää saada jostain jotain apua niin kauan, kunnes sitä saa. Sit mielessään vaan työntää ne paskat kokemukset syrjään kun ei oo enää mitään hätää. Valituksen kirjottaminen ja sen eteenpäin laitto vie viimesetkin mehut. En mä ainakaan oo koskaan oikeesti vaan henkisesti jaksanu kirjottaa palautetta, vaikka on ollu tilanteita, joihin pitäis puuttua. Enkä mä ees luota nykyseen systeemiin, et se palaute menis ikinä mitään hoitajan sähköpostikansioo pidemmälle.
Mut skeptisyydestä huolimatta mä aion tänä keväänä valittaa. Mun viimesin kokemus oli monella tavalla suoraan sanottuna traumatisoiva ja vaikken mä voikkaan sitä näin jälkikäteen estää tapahtumasta, niin toivon, et mun valitus vois helpottaa jonkun toisen käyntiä tulevaisuudessa. Nimittäin yksinhän ei meistä kukaan voi tehdä mitään muuta kun toivoo, että paskat lääkärit päättäis pikasesti vaihtaa uraa, mut jos jatkuvasti tulee valituksia eri ihmisiltä, ei niitä voi noin vaan lakasta maton alle.
Musta tuntuu, että en oo ainoo, joka toivois muutosta nykyseen hoidon laatuun. Oon tosi väsyny suorastaan aneleen apua, enkä mä enää jaksa sitä miten mua ei uskota, eikä kuunnella kunnolla. Oon niin väsyny tähän, että nyt on pakko valittaa. Valittakaa tekin. Jos teillä on huonoja kokemuksia, niin kertokaa niistä eteenpäin. Jos aina vaan yritetään tsempata, jaksaa ja psyykata itteemme kestään ahdistavia hoitokäyntejä tai puheluita, niin eihän tää koskaan muutu tästä mikskään. Mua ihan aidosti huolettaa, että asiallisen hoidon saaminen vaikeutuu entisestään kun dyni todennäkösesti pistetään samaan nippuun psykosomaattisten oireiden kanssa tulevaisuudessa. Joten vaikkei ehkä voida muuttaa nykystä hoitotilannetta paremmaks, niin voitas ainakin estää, ettei se mee myöhemmin ihan päin helvettiä. Mun mielestä kaikenlaisten pillukipujen kanssa elävät ansaitsee parempaa.
Palataan asiaan,