Kirjoitan tätä tekstiä edelleen stressipiikistä palautuen ja onnesta häkeltyneenä. Mie opiskelen kätilöksi.
Sain tietää unelmieni koulupaikasta kesäkuussa, jonka jälkeen en ole voinut tätä asiaa edes kunnolla sisäistää. Tein rohkean päätöksen ja irtisanoin vakituisen viisi vuotta kestäneen työsuhteen, oman hyvinvointini ja kouluni vuoksi. Endometrioosini olisi luultavasti jossain vaiheessa pukannut jarrua väliin kuitenkin, mikäli olisin yrittänyt yhtä aikaa panostaa kouluun 110 prosenttia sekä yhtä aikaa tehdä työvuoroja vähintään kerran viikossa. Olen siis ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan vain kokoaikainen opiskelija ja saan keskittyä täydellä sydämellä siihen, että musta tulee KÄTILÖ!
Olen aina omalla tavalla halunnut työskennellä sosiaali- ja terveysalalla. Aluksi unelmat ovat lähteneet psykologin työkuvasta, siitä siirtyen fysioterapeuttiin, siitä sairaanhoitajaan ja siitä kätilöön. Välissä otettiin harha-askel tradenomin tutkintoon, mutta harhaan astutut askeleet voivat vahvistaa vain sitä, mitä oikeasti kuuluu tehdä. Kuten minun kohdallani kävi.
Kätilön ammatista haaveilu starttasi toden teolla oman sairastumisen myötä. Surullista myöntää, mutta osasyynä toimi myös ne alan ammattilaiset, joiden toimintaan en ollut täysin tyytyväinen potilaana. Halusin olla parempi. Halusin, ettei kukaan nuori tai muukaan kipupotilas joutuisi kokemaan sellaista kohtelua. Opiskelen siis alaa, jonka alle kuuluvaa sairautta itse sairastan. Miten tämä muka voisi toimia?
Koen endometrioosi ja vulvodynia taustani vahvistavan ammatillista minääni. Koen näiden sairauksien myötä kertyneiden kokemuksien ja kohtaamisten vuoksi pystyväni ilmentämään tulevassa ammatissani myötätuntoa potilaita kohtaan paremmin. Ei, sairaudet eivät tee minusta parempaa hoitajaa, mutta tukevat sitä varmasti. Osaan ymmärtää tilannetta, jossa potilas ei välttämättä tiedä itsekään, kuinka asioita olisi hyvä sanoittaa. En osaa vähätellä potilaan tuntemuksia, sillä ymmärrän, kuinka vaikeaa kivun tai muun asian kuvaileminen yksityiskohtaisesti voi olla. Lupaan olla se hoitaja, joka ei koskaan sano potilaalle, mitä hän voi tai ei voi mahdollisesti tuntea.
Endometrioosini on ajanut minut unelmieni ammattiin. Olen joskus kirjoittanut tekstin siitä, kuinka kaikki endometrioosin elämääni tuomat asiat eivät ole väistämättä huonoja. Tässä on yksi asia lisää siihen listaan. Endometrioosi on tuonut mulle palon ammattia kohtaan. Antanut mulle energiaa puskea läpi harmaan kiven päästäkseni tähän pisteeseen, koska tiesin mitä oikeasti haluan. Herättänyt paljon ajatuksia siitä, millainen kätilö haluan olla valmistuttuani sekä siitä,millainen en halua olla. Ennen kaikkea se on ohjannut mua juuri siihen paikkaan ja pisteeseen mun elämässä, missä mun pitää juuri nyt ollakin.