”Aiotteko hankkia lisää lapsia?”
”Ei ole vielä päätetty. Meillä toki on vielä yksi mahdollisuus, sillä Heikin pikkusisarus odottaa pakkasessa.”
Näen, miten kotikäynnillä oleva lastenneuvolan terveydenhoitaja vilkuilee keittiömme suuntaan. Synnytyksen jälkeisissä hormoneissa joudun hetken aikaa keskittymään mieheni hihittelyyn ja terveydenhoitajan ihmettelevään ilmeeseen.
”Niin, siis lapsettomuuspolin pakkasessa on vielä yksi alkio, minkä voimme käyttää, jos haluamme.”
Terveydenhoitaja naurahtaa hermostuneesti tarkentavalle lauseelleni ja jatkaa normaalia kysymyspatteristoa mieheni edelleen pidätellessä nauruaan.
Kyseisessä humoristisessa hetkessä en osannut ajatella, mitä tuo kysymys tarkoitti pariskunnalle, joka ei voi saada luontaisesti lapsia. Vaihtoehtoina odottavat toisen alkion käyttäminen ennen määräajan umpeutumista tai koko hoitoprosessin uudelleen läpikäyminen. Määräaika on kohdallamme raskautumisestani laskettuna neljä vuotta eli se umpeutuu kahden vuoden sisään. Kaksi vuotta. Sinä aikana minun tulisi nyt määritellä lapsilukuni ja se haluanko elää kolmi- vai nelilukuisessa perheessä.
Tiedän varmaksi sen, että yhdistyksen jäsenissä on naisia, jotka tähän asti lukiessaan eivät ymmärrä tämän blogitekstin aihetta. On naisia, joille kysymys lapsen saamisesta ei katso lukua, vaan jokainen lapsi on lahja ja siunaus. Itse en ollut varma ennen endometrioosidiagnoosin saamista haluanko edes yhtä lasta. Kuullessani lääkärin maagiset sanat lapsen hankkimisen mahdottomuudesta muutuin pieneksi tytöksi karkkikaupassa. Tajusin haluavani kaiken, mitä en voi saada. Yhden lapsen saaminen kirkastui minulle selkeäksi kuin punaviinitahra valkoisessa kesämekossa. Haluan lapsen ja sen haaveen toteutuminen on minulle merkityksellistä. Laitoin kehoni ja mieleni äärirajoille saavuttaakseni sen, mitä haluan. Nyt kun mietin, että tekisin saman saadakseni toisen lapsen, huomaan pudistavani päätäni.
Nostan käteni näppäimistöltä ja lopetan kirjoittamisen. Vedän henkeä ja tunnen syyllisyyden tunteen rinnassani. Miksi? Koska olen juuri ilmaissut, että olen ollut niin onnekas, että lapsettomuushoitojemme tuloksena meitä odottaisi toinen maailman mullistaja valmiina käytettäväksi. Ja minä, itsekäs nainen kieltäydyn lisääntymästä ja kansoittamasta maailmaa yhdellä lisälapsella. Onko väärin haluta elämältä myös muuta kuin lapsia? Haluan opiskella, edetä urallani ja pyörittää omaa yritystäni. Halusin näitä asioita samaan aikaan kun toivoin lasta. Sain toivomani ja nyt haluan keskittyä seuraaviin haaveisiini. Niin ainakin uskon.
Mitä jos emme käytä alkiota määräaikaan mennessä ja päädymmekin toiseen hoitoprosessiin, mikä ei tuota tulosta. Mitä, jos päätämme lahjoittaa alkion ja päädyn sitä katuen etsimään vastaantulevien lasten kasvoista omia piirteitäni. Pohtien voisitko sinä sittenkin olla minun? Mitä, jos olemme käsittämättömän onnekkaita ja raskaudun myös toisesta alkiosta ja tunnen kauhun valtaavan kehoni raskaustestin näyttäessä positiivista. Nämä ovat kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Nämä ovat kysymyksiä, joita kysyn itseltäni nykyään päivittäin.
Nämä ovat kysymyksiä, joita en ymmärtänyt joutuvani kantamaan mukanani mieheni kiherrellessä terveydenhoitajan äimistelevälle ilmeelle. Kukaan ei koskaan kertonut minulle lapsettomuuden seuraavan minua lapsen saamisen jälkeenkin. Kukaan ei koskaan kertonut minulle tästä puolesta lapsettomuuden taakasta. Usein puhutaan sekundaarisesta lapsettomuudesta, onko kukaan ymmärtänyt sen toimivan myös toisin päin?
Keskeytän kirjoitukseni kuullessani poikani nauravan isänsä hassuttelulle. Nostan lapseni syliini ja suukotan häntä. Silitän hellästi päätä ja kuiskaan hänelle rakkauttani. Mieleni valtaa kiitollisuus tästä hetkestä ja sen sisältämästä onnesta. Olen yhden lapsen äiti. Se riittäköön minulle nyt.