07.02.2024

Polttopuut loppu mutta mieli luottavainen

Talvi on koetellut koko voimallaan tänä talvena täällä pohjoisessa. Lunta on ollut vähintäänkin riittävästi jo lokakuun puolelta saakka, ja jo marraskuusta alkaen kovia paukkupakkasia on pidellyt jatkuvalla syötöllä. Jotenkin on tuntunut, että aina, kun pakkanen hieman lauhtuu, ilmaantuu jokin muu äärisääilmiö; myrskytuuli, monta päivää kestävä lumipyry, plussakeli, alijäähtynyttä vettä ja joka paikka jäätiköllä.

Miksipä olen nyt erityisesti kiinnittänyt näihin keleihin huomiota? (Sen lisäksi, että koko talveksi varatut polttopuut on loppuneet jo kertaalleen ja kohta kaikki rahatkin sähkölaskuja maksellessa...) Päätin syksyllä yllättävän raskautumiseni jälkeen, ja kun huoli oman kehon hyvinvoinnista paheni, että vähintä, mitä voin tehdä raskausaikana, on käydä päivittäin pienellä kävelylenkillä ja saada tähän paisuvaan kehoon vähän liikettä! Pakko myöntää, että vähälle ovat lenkit jääneet, eikä vähiten näiden säiden vuoksi. Toki lisäksi on ollut raskauteen liittyviä vaivojakin ja tavallista lapsiperheen sairastelua, mutta selityksiähän löytyy aina.

Raskaus on vähästä liikkumisesta huolimatta sujunut yllättävän hyvin. Alkuraskauden pahoinvointeja ei ollut juuri ollenkaan, mitä kahdessa edellisessä oli kovasti. Maha on kasvanut jo melko isoksi ja hieman tässä hirvittää, että kuinka iso sitä onkaan muutaman kuukauden päästä, kun laskettu aika on vasta toukokuun lopulla! 

Olen kiitettävästi kyllä pystynyt pitämään ajatukseni kurissa painon kertymisen suhteen, koska keinot ovat rajalliset, mitä sen suhteen voin tässä kohtaa tehdä. Olen käynyt ainoastaan neuvolassa puntarilla, ja onneksi painon kehitys on ollut maltillista toistaiseksi. Viime talvena tein kovasti töitä oman pääni kanssa, että suhtautuisin itseeni vähemmän kriittisesti ja yrittäisin ajatella lempeästi kehostani, jotta elämäntapamuutos sujuisi enemmän positiivisen kautta kuin itseäni syyllistämällä ja henkisesti ruoskimalla. Yritin ajatella matkaa pitkän tähtäimen pysyvänä pieninä muutoksina eikä niinkään pikataipaleen suorittamisena. Tästä mielikuvaharjoittelusta ja asennemuutoksesta on nyt selkeästi ollut hyötyä, koska ajatukset eivät pyöri juurikaan painonnousun ja tulevan raskauden jälkeisen ajan painonpudotuksen ympärillä. Edellisessä raskaudessa nämä ajatukset vielä olivat vahvasti läsnä ja paljon suunnittelin sitä, miten ”rysäytän” itseni huippukuntoon raskauden jälkeen ja kuinka paljon olen jo pudottanut painoa siinä vaiheessa, kun palaan äitiyslomalta töihin. Nyt ajatus on kääntynyt siihen, että minulla on loppuelämä aikaa pitää itsestäni ja kehostani huolta, hyvinvointi edellä. (Lisää Juliaanan lempeysharjoituksista voit lukea edellisistä postauksista täältä ja täältä.)

Muutenkin olen kokenut raskauksieni aikana, että kehoni toimii enemmän muiden naisten kehojen kaltaisesti. Että olisin ihan niin kuin muutkin. Omalta kohdaltani olen huomannut, että PCOS:ään liittyviä oireita, kuten liiallista karvojen kasvua, on vähemmän raskausaikana, eikä PCOS ole aiheuttanut omien raskauksieni kulkuun mitään erityistä huomioitavaa. Toki joka kerralla on raskausdiabeteksen mahdollisuus jännittänyt, mutta omalle kohdalleni sitä ei ole onneksi sattunut. Vaikka raskautuminen olisi saatu alkuun hoidoilla, niin sen jälkeen, kun on tärpännyt, kaikki raskauteni ovat edenneet normaalisti. Minulla suurin elämään vaikuttava tekijä PCOS-oireista on aina ollut kuukautiskiertojen häiriöt ja ylipainon kanssa kamppailu. Kuukautiskierron häiriöistä ei luonnollisestikaan tarvitse tässä tilanteessa kantaa huolta, ja elimistöni toiminta, esimerkiksi aineenvaihduntani ja hormonitoimintani, on mielestäni paremmalla tolalla kuin muulloin. Sama tilanne on koskenut imetysaikoja, vaikkakin kuukautiset ovat palanneet vasta noin vuoden päästä synnytyksestä, mutta tämä on käsittääkseni tavallista myös muilla imettävillä äideillä kuin PCOS-diagnoosin saaneilla.

Valoisin mielin siis kevättä kohti! Nyt kun aurinkokin on näyttäytynyt muutamana päivänä täällä joulupukin maassa, niin heti tuntuu, että virtaa on enemmän ja myös tuonne lenkille tekee jo mieli. Vauvaa varten on tehty jo pieniä valmisteluja, ja isosiskot kovasti odottavat pientä tulokasta. Heille se odottavan aika on varmasti vielä pitempi, kun ajantaju on vielä hieman hatara. Omakin mieli on kaiken suhteen luottavainen ja onnellinen.

Ihanaa kevään odotusta kaikille lukijoille!

Juliaana

Avainsanat:
0 kommenttia
15.11.2023

Askel askeleelta kohti itsellistä äitiyttä

Vuodessa on tapahtunut aika paljon. Vuosi sitten soittelin ekaa kertaa lapsettomuuspoliklinikalle ja kysyin mahdollisuutta itsellisten hoitojen aloitukseen. Alkuvuodesta kävin lääkärillä ja sosiaalityöntekijällä, ja sen jälkeen iski pieni rimakauhu ja löin homman jäihin kesäksi. Mietin sen hetkisen elämäntilanteeni ja ihmissuhteiden vuoksi sitä, että siirtäisin hoitoja jopa vuodella tai kahdella. Kesä oli kuitenkin sellainen floppi, että aiemmin puhumani ”En tiedä, pysyykö kumppanini mukanani vai tuleeko meille ero” päättyikin (ei tosin varmaan kenenkään yllätykseksi) eroon. Näin ollen se työ, jonka henkisesti aloitin kohti itsellistä äitiyttä vuosi sitten, on nyt päätynyt pisteeseen, jossa oikeasti olen yksin.

Elämä kuitenkin muilta osin tuntui valuvan oikeaan suuntaan, joten syksyllä sitten pyysin aikaa lahjasoluneuvontakäynneille. Pian niiden jälkeen tulikin puhelu, että pitäisi tulla lääkärin paikkeille, kun edelliskerrasta on sen verran aikaa. Omakannasta sit luin, että se oliskin jo hoidon suunnittelukäynti. Olis kyllä voinut siinä puhelimessa jo sanoa ne taianomaiset sanat ”sut on hyväksytty hoitoihin ja varataan hoidonsuunnittelukäynti”. Sitähän tässä on odoteltu jännityksellä, kun on käyty eri ammattilaisten arvioinnissa, joissa on arvioita sitä, onko musta vanhemmaksi. Onko mulla riittävän vakaa talous ja tarpeeks tukiverkostoa. Oon päässyt pohtimaan, minkälaisia kasvatuksellisia keinoja aion käyttää ja pohtimaan jo tulevaa, sitten KUN se vauva jo ois, niin miten keskustella lahjasolutaustasta. Miten mun läheiset suhtautuu tähän kaikkeen ja miten oon valmistautunut tähän kaikkeen.

Ja mähän oon valmistautunut. Mä päädyin vaihtamaan sen työpaikan, jota alkuvuodesta vielä pohdin. Luojan kiitos, yks elämäni parhaimpia päätöksiä. Mielenterveys koki nii suuren mullistuksen päästyäni sieltä pois. Mä myös muutin asuntoon, jossa uskoisin paremmin selviytyväni yksin vauvan kanssa. Mä oon säästänyt tuhansia euroja ja siirtänyt unelman moottoripyörän omistamisesta kauaksi tulevaisuuteen, jotta voisin saavuttaa jotain muuta. Mä olen päättänyt kovin rikkinäisen ja hädin tuskin parisuhteeksi kutsuttavan ihmissuhteen. Mä oon opetellut rajaamaan kavereiden tukeutumista muhun ja jatkuvaa pikkuterapeuttina oloa. Jatkossakaan mä en voi olla kaikkia muita varten, vaan mun tärkeimpänä tehtävä ois olla iha vaan vanhempi omalle lapselleni. Jos sellaisen pienen ihmeen saan. En ihan vielä uskalla täysin toivoa ja luottaa, että niin oikeasti voi tapahtua. Vaikka oonkin jo pikku hiljaa alkanut toivoa sitä niin paljon, että vähän jo etukäteen pelottaa mahdolliset pettymykset, mitä matkalle varmasti mahtuu useampia.

Onneks luin Omakanta tekstin ja oon nyt ehtinyt joten kuten valmistautua käyntiin. Miettinyt, että seuraavalla kerralla mun pitää osata sanoa, millä vauhdilla ja tyylillä tätä hommaa lähdetään viemään eteenpäin. Omakannasta bongasin myös useasti mainitun ”Monirakkulaiset munasarjat”, jonka pitäisi siis tarkoittaa PCOS:ää. Suoria lainauksia mm. ”Oikea ovario normaalipaikallaan, runsas monirakkulaisuus. Vasen ovario saman rakenteinen”. Sekä ”Status kuitenkin varsin rauhallinen, munasarjat aktiiviset ja monirakkulaisen näköiset”. Mulle ei oo ikinä sitä diagnosoitu, ja yks tärkeimpiä kysymyksiä tulevalle käynnilleni onkin, onko mulla ihan oikeasti PCOS vai mitä kirjauksella tarkoitettiin. Jos mulla se on, tarkoittaa se, että alotan hoidot heti, kun se on mahdollista, koska siinä tapauksessa mulla ois sekä endometrioosi että PCOS, jotka molemmat saattaa lisätä lapsettomuuden riskiä.

Ja oon mä tässä miettinyt, että varmaan joka tapauksessa mä lähden hoitoihin sit kun ne vaan on mahdolliset. Mun ystävä, joka on kulkenut mukana lapsuudesta asti, kysy, että ”Milloin ois parempi aika?”. Ja ei kai sitä oo. Mä oon valmistautunut tähän kaikkeen kai niin hyvin kuin tässä vaiheessa etukäteen on mahdollista. Aina vois säästää vielä enemmän rahaa tai tehdä vielä sitä ja tätä ennen kuin endometrioosi mahdollisesti tuhoaa mun kehon tai oon raskaana ja sitten ei voi sitä tai tätä. Paitsi et siihenkin mä oon valmistautunut, että itseasiassa pienenkin lapsen kanssa voi tehdä vaikka ja mitä, kunhan itse asennoituu siihen niin. Kantoreppuja ja vaikka mitä apuvälineitä saatavilla siihen, ettei tarttis kaikkee aikaa viettää neljän seinän sisällä. Mä oon hitto soikoon jopa alottanut elämäntapamuutoksen ruokavalion ja liikunnankin, että olisin paremmin jaksava ja paremmassa kunnossa oleva vanhempi sitten tulevaisuudessa. Että mun kunto kestäis kaikki ne hoidot ja vielä senkin, että jaksaisin olla läsnä, leikkiä ja touhuta sen pikkuisen kanssa sitten. Että en tosiaan tiedä parempaa aikaa kuin nyt, koska oon elänyt aika vahvasti koko viimeisen vuoden tätä varten.

Ainoa, mitä mä en ole pystynyt vielä täysin käsittelemään, on tää yksinäisyys. Vaikka en haluaiskaan, niin kyllä itsellisyys on jossain määrin saman kuin yksinäisyys. Ehkä joskus mun vierelle löytyy vielä toinen aikuinen, johon mä voin tukeutua ja jonka kanssa jakaa arki. Mut sitäkin enemmän haluan sitä lasta, jonka vuoksi joudun ainakin toistaiseksi luopumaan siitä toiveesta. Ja täytyy sanoa, että Facebookin itsellisten äitien vertaistukiryhmä on ollut älyttömän iso tuki ja turva. Kyllä vertaistuessa vaan on voimaa. Ja vaikka olisin ”yksin” niin oikeasti en ole koskaan yksin. Meitä on muitakin tämän saman valinnan tehneitä. Ja toivon, että jossain vaiheessa pystyn myös avaamaan niitä hyviä puolia itsellisyydestä, vaikka nyt vielä hetkittäin tää kumppanittomuus hiertääkin mieltä. Ja saahan sitä surra, se on inhimillistä ja normaalia.

Ja siinä vaiheessa kun tää teksti tulee ulos, mä oon jo käynyt hoidon suunnittelussa, ja taas yks palanen on loksahtanut kohdalleen ja asiat etenee jossain määrin. Askel askeleelta kohti itsellistä äitiyttä, tai ainakin toivetta siitä.

Sivustakatsoja

Avainsanat:
0 kommenttia
06.09.2023

PCOS-tarinani teemaviikon kunniaksi

Hei ja hyvää PCOS-viikkoa myös Moona-blogin puolelta!

Sopivasti juuri tulikin vuosi täyteen bloggaajana PCOS-aiheen ympärillä, ja aiemmista teksteistäni onkin voinut lukea lapsensaannin haasteistani ja painon kanssa kamppailustani, jotka ovat hyvinkin tyypillisiä harmeja meidän PCOS:tä sairastavien keskuudessa. PCOS-viikon kunniaksi on ilmestynyt jo useita laadukkaita asiantuntijatekstejä oireyhtymään liittyen, joten minä puolestani ajattelin kirjoittaa siitä, mitä PCOS kokonaisvaltaisesti tarkoittaa minun elämässäni.

Oireyhtymä todettiin minulla vuonna 2014, kun olin ollut taas vuoden ilman kuukautisia hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Siinä kohtaa ei vielä lapsihaaveita ollut, vaan lopetin hormonien käytön vaikean migreenin vuoksi ja koska pitkä parisuhde oli tullut päätökseen. Hakeuduin gynekologille kuukautisten puuttumisen vuoksi, ja kun diagnoosi tuli, en ollut tällaisesta koskaan kuullutkaan. Gynekäynniltä mieleeni jäi vain sanat, että lapsia kannattaisi alkaa yrittämään pian ja että painoa kannattaisi pudottaa jo ennakoivasti (tuolloin olin vielä normaalipainoinen). Tässä kohtaa tajusin myös, että minulla ei koko elämäni aikana ollut ollut säännöllisiä kuukautisia muutoin kuin e-pillereita syödessäni.

Asia ei isommin elämääni vaikuttanut ennen kuin lapsihaaveet tulivat ajankohtaisiksi. Silloin paino oli jo muutaman vuoden hiipinyt ylöspäin, ilman, että varsinaisia muutoksia elämäntapoihin oli tullut. Tämän varmasti moni vertaiseni tunnistaa, ja myöskin sen, että vaikka kuinka yrittää erilaisilla ruokavalioilla ja liikunnalla painoa pudottaa, se ei tunnu millään lähtevän. Ja tässä kohtaa ulkopuoliset, niin terveydenhuollossa kuin usein läheisetkin, vaan toitottavat tietävän näköisinä, että kyllä se paino putoaa, kun syöt riittävän vähän ja liikut enemmän. Niinpä niin. Mikään ei ole turhauttavampaa, kun olet kaiken ruuan punninnut ja laskenut monta viikkoa, eikä mitään tapahdu. Sitten joku tulee tietäväinen ilme kasvoilla ”kertomaan” tätä asiaa, epäillen varmaankin, että salaa syöt kuitenkin karkkia ja leivonnaisia iltaisin sängyssä vaikka muuta vakuuttelet.

Minä sain painon ennen ensimmäistä raskautta putoamaan hieman, kun vaihdoin ruokavalion gluteenittomaan ja maidottomaan, ja ne ovat sen jälkeen pääosin pysyneetkin ruokavalioni kulmakivinä. Totta kai myös kaikenlaisia lisäravinteita oli useita purkkeja hyllyssä rivissä, joiden kerrottiin tukevan PCOS-elimistöä. En tiedä, oliko niissä taikaa vai ei, mutta en usko niiden ainakaan haitanneen. PCOS-vertaistukisivustoa aktiivisesti seuranneena arvelen, että suurin osa meistä näitäkin on kokeillut. Ihmisen luonto kun on sellainen, että jos vaikeassa tilanteessa jonkinlaisia (kaupallisia) keinoja on olemassa, niitä vähintään haluaa kokeilla! Olemme varmasti myös erittäin otollinen kohderyhmä kaikille erilaisia teho-boost-super-dieetti-liikunta-challengea myyville verkkovalmentajille, nimimerkillä minä ainakin olen nämä kohta kaikki käynyt läpi!

Liikakarvan kasvu sitten onkin jo ihan oma stoorinsa.. Tätäkin on erittäin hankalia muotoja ja sydämestäni kaikki myötätunto heille, jotka pahimpien kanssa kamppailevat, koska tällaisena semi-muotonakin on erittäin ärsyttävää jatkuvasti sheivailla ja nyppiä, jotta ei aivan ihmissudelta näyttäisi. Aina töröttää leuassa musta karva jonnekin ilmansuuntaan, jos ei ole suurennuslasin ja pinsettiarmeijan kanssa aamulla peilin edessä puurtamassa.

Säännölliset lääkitykset ovat myös monen meidän arkea, niin myös minun. Tarkemmin en ala tässä erittelemään, minkälaisia pillereitä minun aamumuroihini kuuluu, mutta sanotaanko vaikka näin, että melkein kaikkea tyypillisimpiä olen jossain vaiheessa kokeillut. Eri lääkkeiden erilaisille sivuvaikutuksille kiitos siitä, että välillä olen ollut hormonilohikäärme ja välillä taas viettänyt suuren osan päivääni vessan kaakeleita tuijotellen.

Kaikkihan tämä vain on elämää. Maailmassa on paljon erilaisia sairauksia ja oireyhtymiä, jotka vaikuttavat eri tavoilla yksilöiden elämiin. Toivoisin, että tietoisuus tästäkin oireyhtymästä leviäisi laajemmalle ja muistettaisiin yleisesti, että kaikilla on elämässään omat taistelunsa taisteltavana, eikä se tee kenenkään taistelusta yhtään vähempiarvoista. Tämän takia olen super onnellinen, että nykyisin järjestetään myös PCOS-viikko ja on olemassa aktiivinen vertaistukikanava, tällaisia olisin elämääni kaivannut jo diagnoosin saatuani. Ihanaa syksyä kaikille lukijoille!

Juliaana

Avainsanat:
0 kommenttia
29.03.2023

Elämä ei ole pikamatka

Heippa! Niin se vain aika juoksee kohti kesää, ja uuden vuoden alussa aloitetut elämäntaparemontit on hyvää vauhtia ihmisillä hiipuneet! No, ei varmaankaan kaikilla, mutta useilla silti. Itselläni tilanne on mennyt vaihdellen, koska harvoin elämäkään yhtä rataa puksuttelee. Hienosti alkanut kuntosalilla käynti katkeilee vähän väliä jatkuviin sairasteluihin, kun lapset kantaa kaikki pöpöt päiväkodista kotiin, varsinkin pienempi, joka taipaleensa vasta aloitti vuoden alussa. Huomaan, että PCOS on vähempi nykyään mielen päällä kuin muutama vuosi sitten lapsitoiveiden ollessa pinnalla. Siltikin, joka päivähän se elämässä mukana kulkee. Viimeksi se aktiivisesti muistutteli itsestään, kun kävin normaaleissa verikoekontrolleissa ihmettelemässä mm. korkeaa kolesterolitasoani.

PCOS aiheuttaa monenlaista harmia ihmisen elämässä, ja yksi näistä on metabolisen oireyhtymän kasvanut riski. Metabolinen oireyhtymä lyhyesti kuvattuna tarkoittaa aineenvaihduntaan liittyvä tilaa, jossa samalla henkilöllä esiintyy yhtä aikaa häiriöitä verensokerissa, veren rasvoissa ja verenpaineessa. Erityisesti keskivartalolihavuus lisää riskiä tähän häiriöön. Lääketieteellinen julkaisu Duodecim avaa PCOSn ja metabolian yhteisvaikutuksia näin:

”Munasarjojen monirakkulatauti (PCOS) on yleisin hedelmällisessä iässä olevien naisten hormonaalinen häiriö. Kuukautiskierron häiriöiden ja heikentyneen hedelmällisyyden lisäksi PCOS:ään liittyy glukoosinsiedon heikkenemistä ja insuliiniresistenssiä sekä metabolisen oireyhtymän tyypillisiä muutoksia, jotka edistävät glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden sekä sydän- ja verisuonitautien kehittymistä. Insuliiniresistenssi ja androgeenien liikatuotanto ovat kiinteä osa PCOS:ää, ja niiden roolia metabolisen riskin muodostumisessa on vaikeaa erottaa toisistaan. Etenkin ylipainoisten ja lihavien PCOS-naisten riski saada sydän- ja verisuonitauti on suurentunut. - - PCOS:n ensilinjan hoitoja ovat elintapamuutokset, ruokavalion noudattaminen ja liikunta, ja ne tulisi aloittaa mahdollisimman varhain.

Lyhyesti tiivistettynä kansankielellä: monirakkulaoireyhtymää sairastavilla on suurempi riski sairastua diabetekseen sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden vuoksi ja lisää riskiä myös sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä on hyvinkin tuttua asiaa suurimmalle osalle PCOS:ää sairastavia, ja ikävä kyllä näyttäytyy myös monilla meistä arkielämässä. Enkä voi taas kuin ihmetellä, kuinka tietämättömiä useimmat lääkärit ovat edelleen aiheesta häiriön yleisyydestä huolimatta. Tämä tulee ilmi omien kokemusteni perusteella mutta myös lähes joka kerta, kun luen vertaisteni kokemuksia lääkärikäynneiltä.

Ylipainoa kertyy artikkelissa mainituista syistä usein helpommin kuin niillä, jotka eivät sairasta PCOS:ää, ja kaikki me PCOS-henkilöt varmaan voidaan allekirjoittaa väittämä, että sitä kertynyttä painoa on erittäin vaikeaa saada pois. Ylipaino taas voi muun muassa hankaloittaa raskaaksi tulemista, ja kierre onkin valmis, mutta ei siitä nyt tässä yhteydessä enempää, aihetta olenkin jo sivunnut aiemmissa teksteissäni useampaan kertaan, kun olen kertonut omasta lapsettomuustilanteestani. (Lue aiheesta esimerkiksi täältä)

Nyt raskauksien jälkeen painoa on edelleen kertynyt verrattuna entiseen, ja se tuntuu istuvan tiukassa. Vaihteleva sairastamiskierre katkoo liikuntaa, MUTTA nyt voin ilokseni sanoa, että tähän saakka olen kiltisti palannut kuntosalille aina parannuttuani. Tämä on vaatinut matkalla paljon omien ajatuksien työstämistä, ja huomaan kyllä selkeän eron esimerkiksi vuoden takaiseen tilanteeseeni. 

Elämä on matka, ei lyhyitä pikamatkojen pyrähdyksiä, ja olen jokseenkin jopa onnistunut muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että jos ja kun se elämä tapahtuu, liikuntatottumus katkeaa ja herkkukaappi vetää puoleensa väsynyttä äiti-ihmistä, niin sen ei kuitenkaan tarvitse olla minkään (projektin tai remontin) loppu, vaan aina voi olla uusi alku. Tai mieluiten ehkä ajatus siitä, että ei ole loppuja eikä alkuja, vaan joka päivä pieniä valintoja ja yhtenäistä matkan tekoa. PCOS kulkee matkalla seuralaisena koko elämänkaaren, joten sen suhteenkaan ei hetkelliset pikajuoksut ole avain hyvinvointiin. Näillä ajatuksilla taas uutta kesää kohti, tällä omalla vartalolla, joka on ihan yhtä bikinikunnossa kuin kaikkien muidenkin eri näköiset ja kokoiset vartalot!

Juliaana

Lähteet:

Munasarjojen monirakkulatauti, metabolinen oireyhtymä ja sepelvaltimotautiriski
LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM, 2018;164(3):240-7
Laure Morin-Papunen ja Terhi Piltonen

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS)
Lääkärikirja Duodecim
28.9.2022
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Avainsanat:
18.01.2023

Uusi vuosi, uudet lupauks.. eiku?

Niin se on uusi vuosi pyörähtänyt käyntiin ja kuntosaliyrittäjien kulta-ajat ovat parhaimmillaan! Suuri osa ihmisistä on tehnyt taas joulun herkuttelujen jälkeen new year, new me- lupauksia ja nyt niitä lunastetaan raapimalla liikuntapaikkojen ovien takana.

Koskahan tämä vanhentunut ajatusmalli katkaistaan lopullisesti?

Voin myöntää itsekin tätä kierrettä eläneeni vuosia, uusi elämä alkoi aina uutena vuotena, ens maanantaina, heti näiden juhlien- laskiaisen - pääsiäisen- juhannuksen- joulun ja mitä näitä nyt oli, jälkeen. Vaatii todellakin aktiivista työtä, että saa nämä ajatus- ja toimintamallit katkaistua itseltään.

Vauvavuosi on nyt takana, ja arkeen palattu. PCOSn kanssa se tarkoittaa, että matka hormonien tasaantumiseen on edelleen kesken, esimerkiksi kuukautiset eivät ole palautuneet vieläkään. Kuitenkin ”munasarjakipu”, joka on nyt jatkunut syksystä saakka kertonee, että kyllä se raukka siellä yrittää saada hyrähdettyä käyntiin, vähän niinkuin vanha diesel-auto pakkasella. Hormonitoiminnnan muutoksen huomaa jo, kun yksittäisiä karkeita karvoja puskee leuasta ulos jälleen. So sweet, but so PCOS. Imetys alkaa olla loppusuoralla ja jännityksellä odotan, että mitä se tekee taas elimistölle. Raskaus, synnytys ja imetys on jo itsessään niin suuri hormonimyllerrys elimistölle, että sitä on hankala ymmärtää. Saati sitten, että mukana on vielä tällainen häiriö: koskaan ei tiedä, miten oma elimistö reagoi tähän kaikkeen. Paino on ainaki ihan yhtä tiukassa kuin ennenkin. 

Kaiken tämän keskellä, kirjoituksen aloitukseen palatakseni, myös minä löysin itseni kuntosalilta. Ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan tai sinnepäin ainakin. Tällä kertaa en kuitenkaan ole luvannut mitään! Pyrin jatkamaan syksyn hyvän olon liikuntaharrastuksia ilman paineita ja saada sen osaksi arkeani töiden ja kotielämän ohelle, koska tiedän siitä saavani lisää virtaa ja hyvää oloa. Ensimmäistä kertaa en liiku laihtuakseni, vaan voidakseni paremmin.

Samalla olen LUVANNUT, että en nyt muuta ruokavaliotani erityisemmin, vaan teen yhden muutoksen kerrallaan voimavarojen puitteissa. 

Ans kattoo miten käy, to be continued.

Juliaana

Avainsanat:
08.12.2022

Lapsettomuus, painonhallinta ja PCOS

Heippa! Syksy on pikkuhiljaa taittumassa talveksi, ja joulukin jo kolkuttelee nurkan takana. Ensimmäisessä tekstissäni lupasin palata vielä siihen, mitä lapsettomuus omalla kohdallani tarkoitti PCOS:n kanssa painimisen vuoksi, ja kuinka se onnekseni myös päättyi onnellisesti.

Esikoisen synnyttyä tammikuussa 2019 painoni putosi imetyksen ansiosta kesään mennessä lähtölukemiinsa, ja olin asiasta enemmän kuin tyytyväinen, olihan se ollut pääsyy ja suurin haaste ensimmäisen raskautumistoiveen kohdalla. Toiveena oli kuitenkin pienellä ikäerolla baby number two. 

Paino lähti kuitenkin syksyllä nousuun jälleen, ilman näkyvää syytä tai ruokavaliossa tapahtunutta muutosta. Kuukautisiakaan ei kuulunut yli vuoteen synnytyksestä, vaikka mitään hormonaalista ehkäisyä (enkä muutakaan) aloittanut missään vaiheessa. Siinä taas olin, jumissa painoni kanssa, ja hormonitoiminta ihan sekaisin. 

Yritin laihduttaa monella eri keinolla koko vuoden 2020, ja uuden vuoden päivänä 2021 katsoin itseäni peilistä ja mietin, että tältä näyttää ihminen, joka on vuoden laihduttanut: vaaka näyttää samaa lukemaa kuin edellisen vuoden vaihteessa. Vauvaa ei myöskään kuulunut, ja stressin ja itseinhon määrä alkoi olla maksimilukemissa. Olin jo syksyllä käynyt gynellä itkemässä asiaa. Hän kysyi, mitäpä jos nyt hetkeksi vain lopetat laihdutuksen, niin ehkä stressikin helpottaisi. Sovittiin, että palaan asiaan vuoden vaihteen jälkeen, jos ei raskautta kuuluisi ennen sitä. 

No eihän sitä kuulunut ja painokaan ei yllättäen edes noussut (joskin ei laskenutkaan), vaikka lopetin laihdutusyritykset muutamaksi kuukaudeksi. Vuoden vaihteen jälkeen hakeuduin uudelleen gynen vastaanotolle, jossa minulle aloitettiin lääkkeelliset hoidot ovulaatiota avittamaan. Kiertojen päivien laskeminen, ovulaatioiden tikuttaminen ja negatiiviset raskaustestit toivat sellaisen henkisen kuorman arkeen perhe-elämän ja työkiireiden päälle, että välillä mietin, missä vaiheessa menee kuppi nurin lopullisesti. Ja pahintahan tilanteessa on se, että tiedät, että stressi vain pahentaa asiaa ja yrität olla stressaamatta, josta tulee vain entistä enemmän painetta. 

Gynekologi oli jo loppukeväästä sitä mieltä, että lääkitykset täytyy lopettaa henkisen kuorman vuoksi, että raskaaksi tulo siinä mielentilassa on epätodennäköistä ja lääkityskin turha. Hän ehdotti, että vasta alkanut kierto on viimeinen lääkkeellinen yritys ennen kesää ja sen jälkeen pidetään taukoa ja lepään kaikesta kesän yli. Kuin ihmeen kautta juuri tästä kierrosta lopulta tärppäsi. Saimme toisen tyttäremme syliin tammikuussa 2022. 

Nyt alkaa vauvavuosi olla lopuillaan, ja työhönpaluu siintää vuoden vaihteessa. Olin laittanut tavoitteeksi, että paino on lähtölukemissa tässä vaiheessa, mutta arvatenkin näin ei käynyt. Olen kuitenkin aktiivisesti tehnyt ajatustyötä oman asenteeni muutokseen koko vuoden, ja erityisesti syksyn aikana. Olen löytänyt ilon liikunnasta (mikä ei todellakaan ole minulle ominaista) ja sen lapsiperhearkeen tuomasta voimavarasta. Yritän päästää irti laihdutusajatuksesta ja kääntää sen ennemmin omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin panostamiseen ruoan ja liikunnan kautta. Luulen, että tärkein askel vanhan ajatusmallin rikkomiseen, on oman kropan hyväksyminen tällaisena kuin se on. Siinäpä haastetta.

Näihin ajatuksiin toivotan kaikille samojen asioiden kanssa painiville hyvää joulunaikaa ja yritetään yhdessä olla itsellemme armollisia uuden vuoden kunniaksi! 

Juliaana

Avainsanat:
15.09.2022

PCOS ja minä

Heipä hei! Olen yksi Moona-blogin uusista vahvistuksista. Olen 35v. terveydenhoitaja YAMK, työskentelen palveluvastaavana yksityisen puolen lääkärikeskuksessa. Kuulostaa kovin viralliselta, mutta enimmäkseen olen 35v, PCOS-diagnoosin saanut ylipainoinen äiti-ihminen. Asun maalla perheeni kanssa, johon kuuluu aviomieheni lisäksi kaksi tytärtämme 3,5v ja 7kk sekä kaksi koiraa. Tämä perhetilanne ei tosiaan ole mikään itsestäänselvyys, vaan monien vaikeuksien kautta voittoon -tyyppinen tilanne.

Sain PCOS-diagnoosin vuonna 2014, kun olin 27v ja juuri eronnut pitkästä parisuhteesta. Suhde oli kaatunut mm. siihen, että itse halusin lapsia, mutta kumppani ei pitänyt sitä vielä ajankohtaisena asiana. Olen siis halunnut lapsia ja perheen jo nuoresta saakka. Olin ollut gynekologille mennessäni yli vuoden ilman hormonaalisia ehkäisyä sen aiheuttamien oireiden vuoksi, mutta kuukautisia ei kuulunut vieläkään. Olin asettanut vuoden kuukautisten odottelun takarajaksi, jonka jälkeen lähtisin gynelle tutkimuksiin. Diagnoosi oli pysäyttävä, vaikka siinä hetkessä en todellakaan ymmärtänyt, mitä kaikkea se pitäisi sisällään. Olin tuolloin vielä normaalipainoinen, mutta gynen ohje oli tiputtaa pari kiloa painoa ja toivoa, että löytyisi kumppani, jonka kanssa perheen perustamista voisi yrittää ”mahdollisimman pian”. Sehän oli vasta eronneelle sinkulle mieltä ylentävä ja helposti toteutettavissa oleva ohje... 

Nykyisen puolisoni ja lasteni isän tapasin vuodenvaihteessa 2016-2017, ja hänen kanssaan seurustelu muuttui hyvin pian vakavaksi. Yhteisestä tulevaisuudesta ja perheestä keskusteltiin jo seuraavana kesänä. Kerroin hänelle jo seurustelun alussa diagnoosistani ja mahdollisesta vaikutuksesta lasten saantiin, mutta hän tuki minua tuskassani täysin ja halusi sitoutua minuun, tuli biologisia lapsia tai ei. Tässä vaiheessa painoni oli alkanut jo hiljalleen nousta syystä, jota en ymmärtänyt ollenkaan. Se aiheutti suurta tuskaa, koska tiesin, kuinka paljon se mahdolliseen raskautumiseen vaikuttaisi. Kesällä 2017 kihlauduimme ja samaan aikaan poistin kierukan, jonka olin vuotta aiemmin laittanut. Ajattelimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen, ja edellisten hormonilopetusten perusteella tiesin, että kierron palautuminen voi viedä kauankin. 

Nyt kuitenkin lisätuskaa aiheutti kilojen kertyminen, syksyllä painoni nousi joka viikko, vaikka elin pelkällä salaatilla ja kaurapuurolla. Kävin läpi kattavasti erilaisia tutkimuksia ja endokrinologinkin vastaanoton, mutta syytä painon nousulle ei löytynyt. Tammikuussa 2018 Hakeuduin tuttavani suosituksesta Briteissä opiskelleen ravitsemusterapeutin vastaanotolle, joka sattumoisin oli aiemmalta ammatiltaan kätilö ja työskennellyt yli 10v brittiläisellä lapsettomuusklinikalla. Hän suunnitteli minulle ruokavalion ja nipun lisäravinteita, jotka tukivat hormonaalista toimintaa ja auttoivat painonpudotuksen alkuun. Kevään aikana paino putosi 10kg, jonka se oli syksyllä noussut ja yllättäen teinkin kesäkuussa positiivisen raskaustestin. Esikoisemme saimme syliin tammikuussa 2019. 

Toisen lapsemme alkuun saattaminen oli vielä huomattavasti ensimmäistä haastavampaa, mutta kerron siitä seuraavassa tekstissäni lisää. Minun kokemukseni mukaan PCOS on jatkuva, joka päivä elämään vaikuttava asia, jonka kanssa on vain pakko oppia elämään. Diagnoosi on useimpien terveydenhuollon ammattilaistenkin huonosti tuntema, eikä sitä osata perusterveydenhuollossa juurikaan hoitaa. Sen on häiriö, jonka monialaisuus ja vaikuttavuus naisen elimistössä ei saa riittävästi ymmärrystä ammattilaisilta, saati sitten, että tavalliset ihmiset sitä ymmärtäisivät. Ohjeet laihduttamisesta ja sen tarpeesta, ovat varmasti pääasiassa hyvää tarkoittavia, mutta turhia tässä tilanteessa oleville ja aiheuttavat lähinnä mielipahaa. Mitä, jos on jo kokeillut kaikki keinot ja silti vain paino nousee? 

Minulla se on jatkuvaa, päivittäistä asiasta murehtimista, oman kuvan inhoamista, ahdistusta ja pahaa oloa. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että häiriöstä huolimatta syli ei jäänyt tyhjäksi vaan saimme niin rakkaat lapsemme perheeseemme. Haluan kuitenkin jakaa kokemukseni aiheesta kaikkine ahdistuksineen ja onnistumisineen, koska ne kuuluvat tähän oireyhtymään ja PCOS on niin paljon muutakin, kuin pelkkä hedelmällisyyteen liittyvä oireyhtymä.

Juliaana

Avainsanat: