Huh huh, taas vaihteeks astetta huonompi päivä. Ehkä ostan lohturuuaks sipsejä ja katon telkkaa sohvalla. Tai miksen sängyssä? Kohta mä kuitenkin haluan ottaa päikkärit. Siivotakin pitäs, mut teen sen sit joskus. Pyykit ei sen likasemmaks mene, vaikka ne seisois vielä päivän tai kaks korissa odottamassa pesua. Enpä taida oikeastaan jaksaa mennä kauppaankaan. Sitä varten pitäis pistää päälle jotain muuta kun pyjamapöksyt ja villapaita. Niin ja enhän mä käyny suihkussakaan aamulla. Mut en mä tällänen ole laiskuuden takia, vaan siks että dyni (=vulvodynia) imee välillä viimesetkin mehut.
Kipu väsyttää. Mitä kovempi kipu, sitä nopeemmin loppu energia sen kanssa. Normaalisti mä kyllä pidän huolta itestäni, hygieniasta ja koti on siisti. Mä käyn töissä ja ostan ruokatarvikkeet, kokkailen ja huolehdin lemmikeistä. Nyt mulla on kuitenkin vaikee kausi meneillään. Ihan kaikki sattuu. Alusvaatteet hankaa, legginssit on liian kireet, istuminen alkaa nipistää ja poltella. Kokonaisuudessaan perustavanlaatuisen paska fiilis. Sen takia mä jätän tietosesti velvollisuuksia ja askareita tekemättä.
Ehkä joku ajattelee, että miks mä en voi vaan ryhdistäytyä, ottaa itteeni niskasta kii ja olla toimelias. Kyllähän monet ihmiset tekee töitä, vaikka päätä särkis, selkä on kipee tai jalka on kipsissä. Miks mun sairaus tekis musta niin spesiaalin, että pitäis antaa saikkua tai kumppanin hoitaa kaikki kotityöt? Kysyn ihan samaa iteltäni. Mun vastaus on, että mun (mielen)terveys lähtis meneen lujaa laskuun, jos pakottaisin itteni toistuvasti tekeen enemmän kun oikeesti jaksan. Jos tää oliskin jotain niin ohimenevää kun murtuma, olis varmasti helpompi tsempata hetkellisesti.
Aina sanotaan, että kyl se siitä ja sisulla pärjää. Mut sori nyt vaan, mä en ainakaan pärjää vaan sen voimin. Mä pärjään pääasiassa siks, että mulla on päivittäinen kipulääkitys, joka vie kivuista terän. Se tosin lisäks väsyttää mua hirveesti. Illalla mä sammun kun saunalyhty ottaessani lääkkeen ja kattelen ASMR-videoita. Aamulla mä otan sen kahvin kanssa, mut siltikään tilanne ei oo plus miinus nolla, vaan mennään enemmän väsyneen puolelle. Sit siihen lähetään lisäämään päivän muuttujia.
Onko kipu asteikolla 1-10 yli 4? Kyllä: -50 energiapistettä
Aiheuttaako kipu pahoinvointia? Kyllä: -25 ep
Turvottaako vatsaa kipeästi? Kyllä: -20 ep
Pystytkö sulkemaan huonon olon pois mielestäsi? En: -40 ep
Auttaisiko lääke? Kyllä: +20 ep
Väsyttääkö lääke? Kyllä: -20 ep
Kun kipu on päivittäistä ja jatkuvaa, se aiheuttaa stressiä ja väsymys sen kun kasaantuu. Kun jo lähtökohta on, että energia on ihan nollassa, en todellakaan jaksa ottaa hoidettavakseni kaikkia velvollisuuksia. Joten sen sijaan, että kärvistelen ja yritän väkisin suoriutua arjesta niinkun terve ihminen, mä teen asiat omaan tahtiini. Joskus se tarkottaa, että mä en mene töihin, vaan pyydän saikkua. Mä en mee aina suihkuun. Mä en imuroi tai kokkaile. Mun on keskityttävä asioihin, jotka antaa mulle energiaa, jotta en masennu tai pala loppuun. Mun arjen on oltava sellasta, että mä selviydyn siitä pitkällä tähtäimellä ilman hurjia ponnisteluja, koska mulla ei oo mikään hetkellinen flunssa, vaan kroonistunut kiputila. Se on välillä aika vaikee hyväksyä – meidän kulttuuri kun laittaa niin kovasti painoarvoa sitkeydelle ja yksin pärjäämiselle.
Mutta vaikka mä kuinka muuta yrittäisin itelleni kertoa, niin tosiasia kuitenkin on, että nyt mua väsyttää. Pärjääminen väsyttää ja tsemppaaminen väsyttää. Mun lääkitys väsyttää. Mä en ole laiska, vaan mun sairaus väsyttää. Tän tekstinkin kirjottaminen väsyttää, joten taidampa päättää sen tähän. Lyhyestä virsi kaunis!
Koittakaa kukin tykönänne säästää voimavaroja ja nauttikaa syksyn sateista!