Moona-blogi

Joulukuussa minulle tehtiin laparoskopia robottiavusteisesti, jossa endometrioosia poistettiin suolen ja munasarjojen pinnalta. Suolen ympärillä kasvaneet kiinnikkeet poistettiin myös, jotta voitiin palauttaa mutkalla olevan suolen normaali anatomia. Leikkaussuunnitelmassa oltiin myös varauduttu endometrioosin siistimiseen joka puolelta, mutta onnekseni endometrioosia ei kasvanut muualla.

Suoleni oli ollut pitkältä matkalta kiinnikkeissä kiinni ja sen pinnalla oli kasvanut endometrioosia. Endometrioosi oli tehnyt suolestani kovapintaisen, joka oli näillä näkymin suurin kipua ja oireita aiheuttava syy kohdallani. Endometrioosin irroittamiseen riitti suolen pinnan kaavinta. Munasarjat puolestaan olivat hennosti kiinnikkeissä kiinni ja ne saatiin helposti vapaaksi. Munasarjat olivat terveet, eikä endometrioosi ollut ehtinyt vielä tehdä niihin tuhojansa.

Minulle annettiin noin 20 prosentin mahdollisuus, että tilanteeni uusiutuu vuoden päästä. Toisin sanoen kirurgi toivotti minut tervetulleeksi viiden vuoden päästä uudelleen. Uusiutumisen mahdollisuus ei minua pelota. Olen enemmänkin helpottunut, kun oireilulle on selkeä syy.

Patologian koepalat vahvistivat endometrioosin suolen pinnalla, joten sain diagnoosin peräsuoli-emätinväliseinän ja/tai emättimen endometrioosiin.

Leikkauksesta on nyt noin kolme kuukautta. Olen toipunut siitä hyvin. Erittäin hyvin. En ole kivuton kuitenkaan. Ulostuskipu ja satunnaiset suolikivut tulevat ja menevät. Kaksi minuuttia kipua vuorokaudessa ei tunnu kuitenkaan miltään verrattuna leikkausta ennen kokemaani jatkuvaan kipuun. Muutama kramppi päivään saattavat vetää hetkeksi jalat alta, mutta ei koko päiväksi. Kivut pysyvät siis maltillisena, kunhan en väsytä itseäni liikaa.

Olen keskittynyt nyt paljon elämääni ja sen uudelleen rakentamiseen. En ole enää se sohvalla makaava varjo itsestäni, vaan olen niin paljon muutakin. Olen avovaimo, tytär, ystävä ja kollega. Olen sopivalla tavalla järjetön. Suorasanainen. Haaveilija. Rakastan olla liikkeessä ja kokeilla rajojani. Olen kokonainen ihminen.

Heti leikkauksen jälkeen käänsin elämäni täysin ympäri. Muutos poiki minulle uuden työpaikan, joka on tarjonnut juuri niitä haasteita mitä olen kaivannut. Jätin taakseni aivan ihanan työporukan, mutta jäljelle jäi onneksi hyviä ystäviä. En kadu muutoksia. Työpaikan vaihto oli juuri oikea valinta tähän hetkeen.

Tämä vuoden alku on ollut niin kaunis ja eloisa. En ole voinut näin hyvin vuosiin. Olen niin paljon täynnä toivoa, että voisin vain itkeä ilosta. Kesti tätä kuukauden tai vuosia. Olen kiitollinen silti.

Tulen kertomaan myöhemmin yksityiskohtaisemmin leikkauskokemuksestani ja miten siitä toipuminen sujui, koska se ansaitsee oman kirjoituksensa. Mutta nyt minun on aika mennä nauttimaan elämästä. Ensi kertaan!

Hiisku

Minulla oli sovittuna leikkauspäivä viikon varoitusajalla. Olin niin helpottunut, että leikkaus oltiin saatu sovitettua jopa ennen joulukuuta. Olin ollut töissä kivuista huolimatta. En halunnut pysähtyä, koska halusin ajan kuluvan mahdollisimman nopeaa. Töissä unohdin kivut hetkeksi, mutta viimeistään työpäivän jälkeen ne iskivät ärtyneisyyden ja väsymyksen kera. Jaksoin, koska tiesin kaiken olevan väliaikaista.

Leikkauspäivä koitti. Edellisen päivän suolentyhjennys oli mennyt vaivattomammin kuin ajattelin, jos ei lasketa mukaan suoli- ja ulostuskipuja. Tyhjennyksen jälkeen ei saanut enää syödä mitään kiinteää, joten nälkä iski yöllä jännityksen kera. Onnistuin nukkumaan ruhtinaalliset neljä tuntia. Herätessä puoli kuudelta lähes pomppasin ylös. 

Läheiseni olivat järjestäneet vapaata ja etäpäiviä töistä, jotta voisivat auttaa minua ensimmäiset päivät. Pomoni oli järjestänyt seuraavan kahden viikon ajan poissaoloni töistä valmiiksi. Olin valmistautunut leikkaukseen ohjeiden mukaisesti. Kaikki oli valmista. Minä olin valmis.
Sairaalassa minua oli vastassa hoitaja, joka toimi oppaanani leikkaukseen saakka. Tapasin vielä avannehoitajan ja leikkausta johtavan kirurgin, ennen kuin aloin odottamaan vuoroani leikkaukseen. Leikkauksena mukana olisi myös gastrokirurgi, jota en ollut tavannut.

Leikkaussuunnitelma oli minulla tiedossa jo ennakkoon, mutta kävimme sen uudelleen läpi kirurgin kanssa. Leikkaus olisi haastava ja laaja, koska tarkoitus on siistiä koko lantion alue endometrioosista ja kiinnikkeistä. Ylimääräisellä mutkalla oleva suoli ja sen ympärillä olevat munasarjat irrotettaisiin kiinnikkeistä ja palautettaisiin normaaliin anatomiaan. Kaikki näkyvä endometrioosi poistetaan, endometrioomat leikattaan munasarjoista ja tarvittaessa suoltakin pätkäistään pala pois.

Oli vierähtänyt noin viisi tuntia siitä, kun saavuin sairaalaan. Makoilin petipaikalla nälkiintyneenä ja tylsistyneenä. Ympärilläni kuulin muiden pääsevän leikkaussaliin nyt tai pian. Minun aikaani ei sinä päivänä tullut. Eräs lääkärini kävi kertomassa minulle, että leikkaukseni joudutaan perumaan. Edellinen oli yhä käynnissä ja heillä ei ollut aikaa enää leikata minua. 

Tieto tuli minulle pienenä shokkina. Ymmärsin kyllä syyn miksi leikkaus piti perua, mutta silti se tuntui väärältä. Itkin tunnin sairaalan pedillä, ennen kuin sain kerättyä itseni sen verran, että pystyin lähtemään kotiin. Koko kehoni pisti hanttiin jokaista solua myöten, kun tein lähtöä. Oli vain niin järjen vastaista palata tyhjin käsin kotiin.

Kirurgi ei uskaltanut minulle luvata uuden leikkauksen ajankohtaa. Hän uumoili leikkauksen menevän ainakin kuukauden päähän. Sain kuitenkin soiton poliklinikalta jo seuraavana päivänä, jossa uusi leikkausaika varattiin jo kahden viikon päähän.

Aluksi ajattelin palata töihin vielä pariksi viikoksi. Olin kuitenkin totaalisen uupunut leikkauksen peruuntumisesta ja sitä edeltäneestä töissä sinnittelystä, joten jäin sairauslomalle. Sen kahden viikon ajan jännitin leikkauksen peruuntumista yhtä paljon kuin itse leikkaukseen menoa. Loppuajasta aloin näkemään syklimäisiä painajaisia, joissa leikkaukseni peruuntui kerta toisensa jälkeen.

Oli siinä kahdessa viikossa hyvääkin, koska sain aikaa itselleni. Olin hukannut itseni kipujen keskellä, enkä tuntenut sitä äkäistä ja väsynyttä minääni. Palasin uupumuksesta omaksi iloiseksi itsekseni hetkeksi, vaikka leikkausta jännitinkin. Annoin kehoni levätä pitkästä aikaa, eivätkä kivut yltyneet mahdottomiksi. Sain myös käsitellä rauhassa isoja asioita leikkaukseen liittyen ajan kanssa. Se kaksi viikkoa oli itselleni tarpeellinen lisäaika.

Hiisku

Olen saanut huomata, kuinka yksinäistä on sairastaa. Sitä kaipaa tahtomattaan ymmärrystä toisilta. Sitä, että muut tietäisivät, mitä kaikkea vaatii vain nousta sängystä ylös. Sitä, ettei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee ihmisten ilmoille. Tai sitä, ettei kaikki sairaudet näy ulospäin. Kipu ei aina näy ulospäin. Tosin samaan aikaan sitä toivoo, ettei muiden tarvitsisi murehtia puolestani. Enkä tarvitse sääliä muilta. Haluaisin vain, etten olisi yksin näiden ajatusten kanssa.

Takana on rankat kaksi kuukautta. Endometrioosikivut ovat yllättäneet minut täysin. Jatkuva toispuolinen vatsakipu ei jätä minua rauhaan. Kipu kohdistuu juuri sille alueelle, missä kuvantamisella on todettu kiinnikkeitä ja mahdollinen endometrioosipesäke. Vatsani sisällä on nyrkki, joka pitää suolistoani lujassa puristusotteessa. Se tuottaa minulle kipua ja epämukavuuden tunnetta.

Leikkausaikaa saan vielä odottaa. Kohdallani oli käynyt jokin virhe ja olin tippunut joltain listalta pois, joten asiat eivät ole edenneet sovitulla aikataululla. Sen ei pitäisi viivästyttää leikkausajan saamista, mutta en ainakaan yhtään sen aikaisemmin tule aikatauluja tietämään ennen marraskuun loppua. Epätiedossa eläminen on todella turhauttavaa.

Töitä en pysty tällä hetkellä tekemään kuten ennen. Työtehtäviäni on helpotettu leikkaukseen asti. Joudun varomaan turhaa rasitusta, kumartelua ja istumista. Yksikin virheliike tai ylimääräinen rasitus vie minut sairauslomalle. On myös ihan sattumaa, milloin pystyn ja jaksan töihin. Joskus kivut vain tulevat itsestään.

Olen muokannut elämääni tilanteeseeni sopivammaksi. Harrastukset jäivät tauolle, koska en kivuiltani niihin suurimmaksi osaksi kykene. On hyvin vaikeaa kuvitella itsensä niin sairaaksi, ettei pysty tekemään mitä haluaa. En ole vielä täysin tilannetta hyväksynyt, mutta yritän. Yritän olla armollisempi itselleni ja keholleni. Yritän olla asettamatta liian kovia tavoitteita.

Vielä kesällä pystyin tekemään aika paljonkin. Lenkkeillä, harrastaa ja käydä töissä käytännössä ongelmitta. Ei sitä voi ennustaa, milloin tulee huonompi hetki. Olen ollut vihainen ja katkera, että kivut ovat yltyneet näin pahoiksi. Parhaani mukaan yritän silti pitää kiinni hyvistä hetkistä.
Iloitsen jokaisesta kokonaisesta työpäivästä siedettävän kivun kanssa. Jokaisesta kokonaisesta nukutusta yöstä. Ja jokaisesta kokonaisesta päivästä, jolloin tunnen itseni enemmän terveeksi kuin sairaaksi.

Päivä kerrallaan mennään tästä eteenpäin. Oli hyvä tai huono päivä. Joku päivä tämä ei tunnu enää näin raskaalta. Vielä joku päivä on helpompaa.

Hiisku

Kolmantena uutena bloggaajana meille esittäytyy Hiisku!

“Mitä sinä haluat?” olivat sanat, joilla endometrioosia hoitava lääkärini aloitti, kun saavuin hänen vastaanotollensa. Sanat eivät olleet kylmät vaan viestittivät lämpöä ja hyväntahtoisuutta.

“Mitä minä saan haluta?” oli vastaukseni.

“Leikkausta voisi seuraavaksi harkita”, vastasi lääkäri takaisin. Nyökkäsin hänelle hymyillen, vaikka sisälläni myllersi sekavia tunteita helpotuksesta pelkoon.

Sain endometrioosidiagnoosin puolitoista vuotta sitten. Siinä ajassa olen kokeillut eri hormonilääkkeitä, tuplannut niitä ja ottanut hormonikierukan. Kuukautiseni ovat suurimmaksi osaksi jääneet pois, mutta minulla on ollut silti satunnaisia vuotoja. Lääkärini painotti sitä, että kaikista tärkeintä olisi saada minut vuodottomaksi. Vuodottomuus saavutettiin lopulta, mutta kipuoireeni jatkuivat voimakkaina ja samalla kärsin tulehduskierteestä.

Minun kohdallani endometrioosi on solminut suoleni, munasarjani ja kohtuni yhteen kiinnikkeillä. Muuta endometrioosin laajuudesta vatsan alueella ei voi varmaksi vielä sanoa ennen leikkausta. Minulla on myös molemmissa munasarjoissa munasarjan endometrioosi eli endometriooma.

Endometrioosi aiheuttaa minulle kipuja, jotka ovat pistäviä, repäiseviä, paineen tunnetta tai vaan niin valtavia, etten erota kivun luonnetta. Kipua esiintyy alavatsassa, suolessa, alapäässä ja peräsuolessa. Lisäksi kipua on alaselässä, jaloissa ja joskus säteilynä yläkropassa. Jätän tässä vielä mainitsematta lukuisat muut oireet, joita endometrioosi keholleni tarjoilee.

Istuin lääkärini edessä koko keho täristen. Hän selitti, että hormonit eivät riitä yksinään tekemään minusta oireetonta. Hän oli vakuuttunut, että nykyinen kiputilanteeni johtuu kiinnikkeistä. Eivätkä kiinnikkeet lähtisi minnekään hormonilääkkeillä, vaan ne tulisi leikkauksessa poistaa. Nämä sanat iskivät todellisuuden eteeni. Leikkaus ei olisi enää vain yksi vaihtoehdoista, vaan se oikea vaihtoehto kohdallani.

Leikkaukseen on vielä kuukausia aikaa, mutta silti jo mietin, minkälaista elämä voisi olla leikkauksen jälkeen. Endometrioosi on iso osa elämääni. Se on tahtomattani luonut minulle uuden identiteetin. Sairas ja kipeä. Tuntuu kuin en muuta olisi ollutkaan nämä puolitoista vuotta ja ennen sitä. Kuka enää olisin, jos kivut saataisiin selätettyä ja endometrioosi vaipuisi hoitojen myötä uneen?

Olisin identiteettikriisistä kärsivä kivuton yksilö... Tämä olisi minulle maailman ihanin lahja, minkä voisin saada.

Hiisku