Noniin, oikein hyvää ja antoisaa päivää sinne ruudun toiselle puolelle. Tänään mä haluaisin vähän käsitellä seksiä näin niinkun dyniä (=vulvodyniaa) sairastavan näkökulmasta ja veikkaan, että samoja teemoja on endoa (=endometrioosia) sairastavien seksielämässä. Koska no, oli se sairaus mikä hyvänsä, niin jos se aiheuttaa pillukipua, nii kyllähän se nyt tottakai vaikuttaa seksielämään.
Disclaimer: En oo lääkäri tai terapeutti, eikä musta sellasta tuu. Oon vaan tämmönen likanen humanisti. Mua on aina kiehtonu ja kiinnostanu ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus, sekä miten ne ilmenee. Ehkä osasyynä on mun henk.koht sukupuolisekoilu, kun esiteininä tajusin, että ”voi saatanan saatana, mä en tiedä oonko tyttö voi poika”. (Long story short, en oo kumpaakaan). Tohon epävarmuuden ja jäätävän hämmennyksen aikaan sekottu tietty kysymykset mun seksuaalisuudesta. Fast forward nykypäivään, jossa Lizzon Boys on mun personal anthem.
”I like big bois, itty bitty bois”, jne, ja oon aika paljon harrastanu kasuaalia deittailua ja fwb-systeemi (friends with benefits) on mulle toiminu kans. Mut mua kyllä ihan oikeesti vituttaa se, miten nää ”inner city bois” ja ”pretty bois with a bow tie” suhtautuu mun dyniin. Jos tiivistän ne reaktiot yhteen, tulos on about tällänen: ”Vulvodynia? En mä tiiä mikä se on. --- Oikeesti? Miten sä pystyt elään ton kaa? Kuulostaa ihan vitun hirveelt. Mä oon niin pahoillani, et sä joudut kokeen tollasta. Mä en oikeesti pystyis oleen sä. --- Mut miten sä sit niiku … tietkö, harrastat seksii? --- Joo hei, ei tarvi mun kaa jännittää. Mä 100% kuuntelen, sanot vaa jos sattuu.”
Ja kas näin on tullut aika sytyttää se viimeks mainitsemani rovio ja polttaa toi edellä oleva. Noin, puff, savuna ilmaan. “Mutta miksi?” kysyt. No siis, enhän mäkään sairauteni alussa pitäny tollasta reaktioo ongelmallisena, mut jestas vittu oon myöhemmin tajunnu, mikä kaikki siinä mättää.
1. Ladies and gentlemen and people of all genders, lopettakaa se helvetin sääliminen. I said I want the dicky, not pity! Jos alkuasetelma on, että toista säälitään, ainakin mulle tulee olo, että tää tyyppi näkee mut jonain hyväntekeväisyystapauksena. Säälin sijaan paljon tärkeempää on ymmärtää, miten dyni (ym.) toimii, jotta ymmärtää toisen seksielämää kokonaisuutena. Ja mitä nyt tulee tollaseen ”omg miten sä kestät”-paskaan, nii tekee mieli kysyy, et kuvitteleeks tyyppi mun elämän ainoon annin olevan se, mitä vulvodynia aiheuttaa? Tää sairaus ≠ mun elämä, vaikka se vaikuttaakin lähes kaikkiin mun valintoihin.
2. Mitenniin miten mä harrastan seksiä? - Aah, miten saatoinkaan unohtaa: seksiähän on vaan se, jos muna (tai vähintään munan näkönen dildo) menee pilluun. Kaikki muu on esileikkiä tai kivaa extraa. Gasp, osa lesboista taitaakin olla ikuisia neitsyitä!
Jokes aside, mä vihaan sanaa ”esileikki” ja en suostu sitä pitämään osana oman seksielämän sanastoo. Mun mielestä ylipäätänsä heteronormatiivinen peniskeskeinen seksikäsitys on yleisesti hyväksytyin seksismin muoto länsimaissa. Enkä mä nyt väitä, etteikö piv-seksi (penis in vagina) ois tosi jees, vaan että sitä ei pitäis missään nimessä pitää seksin prototyyppinä. Ihan kuka tahansa hyötyis siitä, että heittää ton konseptin roskiin ja alkaa keskittyy siihen, et mikä ihan oikeesti tuo sitä mielihyvää ja rakentaa seksielämäänsä enemmän sen ympärille. Ei pidä jumittaa automaattisesti ajatukseen ”muutakin kivaa voi olla, mut se tärkein on piv”. Monien mun seksikumppaneiden on ollu tosi vaikee ymmärtää ja hyväksyy, et mun seksielämän keskiössä ei oo piv, vaan ”I like a big beard, I like a clean face” between my legs. Mulle (ja varmasti monille muillekkin) piv-seksi aiheuttaa ahdistusta ja pahentaa oireita. Sitä suuremmalla syyllä etenkin jotain naisten kipusairautta sairastavan pitäis uskaltautua vähän vapaammin määrittelemään, et mitä se seksielämä vois pitää sisällään.
3. Mut jos nyt kuitenkin se basic pano on se, mistä isoimmat kiksit saa, ei se oo väärin. Sillon on vaan ihan helvetin tärkeetä, et se toteutetaan sairastajan ehdoilla, ja ehdoksi ei missään nimessä riitä ”sanot sit vaa, jos sattuu”. Jos lähtökohta on, että tehään kaikki niiku pillukivuttoman tyypin kanssa ja keskeytetään vasta kun sattuu, niin mennään vitun lujaa vitun syvälle metsään.
Mä tiiän, et piv-seksissä sen feminiinisen osapuolen on välillä vaikee olla vaativa, koska ei tää kulttuuri niin tasa-arvonen, seksismivapaa ja tabuton oo, kun mitä usein sanotaan. Mä silti kehotan suuresti keskustelemaan seksikumppani(e)n kanssa kunnolla ennenkun mitään seksiä edes harrastetaan. Jos koko seksikanssakäymisen pohjana on se, että pyritään vaan oleen satuttamatta, niin on kyllä aika vajavaiset tavotteet. Ton lisäks tarvis ehdottomasti käydä läpi enemmissä määrin, et mitkä on niitä juttuja, jotka eniten antaa mielihyvää. Oon oikeestaan sitä mieltä, että niistä pitää alottaa ja sit nou nout mainitaan lopuks. Sillon seksielämään ei enää liitä vaan hillitöntä painetta ja kivun pelkoo, vaan siel on niitä kiinnostavii mielihyvää tuovia juttuja.
Mut hei, koska ei ihmiset yleensä tiiä näistä sairauksista hölkäsen pöläystä, täytyy olla ite kärsivällinen ja johtaa sitä keskustelua. Sit kun se sujuu, niin varmasti sujuu seksikin. Väitän, että dyniä ynnämuita sairastavat vois harrastaa monipuolisesti seksiä vanillasta hardcore tyrmäleikkeihin. Esteenä on ehkä tausta-ajatus, et piv-seksi on jotenkin niin pyhä, et jos sitä ei voi harrastaa, nii ei oikeestaan voi harrastaa mitään seksiä? Hyvä uutinen on se, että tosta ajattelusta voi oppia pois ja alkaa arvostamaan muunlaista seksiä ihan yhtä paljon. Jos ajatus uusien juttujen kokeilusta hermostuttaa, on hyvä muistaa, että masturbointikin on seksiä. Siinä on ohjat omissa käsissä, joten se on aika matalan kynnyksen seksiakti. Voi sit testailla rauhassa, mistä ite tykkää.
Seksin vastapainona on hyvä muistaa, että pitää myös uskaltaa myöntää itelleen ja seksikumppan(e)illeen, kun ei oo siinä kunnossa, et mikään seksuaalinen kiinnostais. Ja en nyt tiedä, miten voisin tän painokkaammin sanoo, mut: Sinä et ole velvollinen tyydyttämään kumppani(e)si tarpeita oman terveytesi kustannuksella, vaikka seksitön kausi kestäisi todella pitkään. Piste. The end. Finito. Mä nään ihan liikaa kansainvälisessä dynikeskustelussa sitä, että halutaan nyt ja heti kovat lääkkeet ja leikkaushoidot, syystä ”mun mies ei oo saanu seksiä 3 kuukauteen ja sano, että jättää mut, jos en saa tätä vaivaa hoidettuu”. Jos ootte ite tässä tilanteessa, on mulla teille super quick fix näistä paineista eroon pääsemiseen: jättäkää se tyyppi. Lähtökohtasesti tollasta tilannetta ei pitäis olla edes olemassa, mut valitettavasti tän tyyppinen miesten tyydyttämisen tausta-ajatus näkyy dynin hoidossakin, joten ei ihme, että tulee paineita. Mulla lukee diagnoosina ”yhdyntäkipu naisella” vaikka en oo nainen ja mun kipu on kroonista ja jatkuvaa. Multa lisäks kysytään jokasella lääkärikäynnillä, että ”onko ollut yhdyntöjä – miten sujui?” tai ”oletko harrastanut seksiä – onnistuiko?” Tälläsessä näkyy just toi, että seksi = yhdyntä, eikä muunlaisesta seksuaaliterveydestä keskustella edes vahingossa. Lääkäreillä on vaativa koulutus, mut kohtaan usein lekureita, joille naisihmisen seksuaalisuus ja gynekologiset jutut on liian vaikee kokonaisuus käsitettäväks.
Olkaa te taitavampia ja rebootatkaa aivojenne seksikeskus, jos tarvii. Syöttäkää sinne uudet arvot, joiden ympärillä se oma seksielämä pyörii ja unohtakaa ihan oikeesti muiden ihmisten tarpeiden tyydyttäminen, oli teiän kumppani(t) sitten mitä tahansa sukupuolta. Keskittykää mielummin siihen, et mistä te voisitte yhessä nauttia, nii kaikilla on varmasti hauskempaa!
Kiimaista kevättä toivottaa