Hyvästelemme tänä keväänä kolme Moona-bloggaajaa. Toisena vuorossa Elisa, joka on kirjoittanut blogia syyskuusta 2022.
Hei lukijat!
Tässäpä se nyt on, mun viimeinen Moona-blogin teksti, ainakin toistaiseksi. Aloitin blogin kirjoittajana kohdunpoistoleikkausta odotellessani, tosi akuutissa kiputilanteessa. Kirjoittaminen oli tapa purkaa kokemusta ja prosessia, pohtia kohdunpoistoa ja sen elämään tuomia muutoksia. Nyt kohdunpoistosta on jo puolitoista vuotta ja sen myötä endometrioosi on painunut remissioon. Oon saanut olla endometrioosin osalta kivuton jo vuoden. Ehkä juuri siksi tuntui luontevalta kirjoittaa viimeinen blogiteksti juuri nyt.
Vaikka endometrioosi ei aiheuta ongelmia, niin kalenteri on silti täyttynyt erilaisista hoitokäynneistä. On nimittäin niin, että kroonisen sairauden ollessa akuuttivaiheessa kaikki voimat menevät sen oireista ja hoidosta selviämiseen eikä ole voimia käydä hammastarkastuksissa, hierojalla tai fysioterapiassa. Kun sairaus saadaan hoitotasapainoon, alkaakin uusi projekti: täytyy tutustua uudelleen kivuttomaan kehoonsa ja pohtia, mikä muu kuin endometrioosi siinä mahtaa olla vinksallaan ja alkaa hoitaa niitäkin asioita. Jatkan siis terveydenhuollon suurkuluttamista vielä jonkin aikaa tästä eteenpäinkin, kunnes saan kroppani laiminlyödyt huoltotoimenpiteet suoritettua.
Moona-bloggaaja matkani alkuvaiheessa kirjoitin tekstin alkioista, jotka kohdunpoiston myötä jäivät kodittomiksi yliopistollisen sairaalan pakastimeen odottamaan kohtaloaan. Tämän kevään aikana soitin viimein lisääntymislääketieteen polille ja selvitin, mikä niiden alkioiden tulevaisuus voisi olla. Olin ehkä elätellyt jonkinlaista toivoa sijaissynnytyksistä mahdollisuutena perheenlisäykseen, mutta jos ne joskus sallittaisikin, niin todennäköisesti se olisi ollut meidän alkioille liian myöhäistä. Puhelun aikana kävi myös ilmi, että muut perinnölliset sairaudet estävät alkioiden lahjoituksen. Niinpä teimme puolison kanssa päätöksen sulattaa alkiot ja tehdä pakastimeen tilaa muiden lasta toivovien haaveille ja unelmille.
Hedelmöityshoitomatka on nyt viimein kuljettu alusta aivan loppuun. Päätös alkioiden sulattamisesta on ollut yllättävän raskas henkisesti, vaikka mulla ei suurta vauvakuumetta ensimmäisen lapsen jälkeen ole ollutkaan. Jotenkin niissä alkioissa oli kuitenkin edelleen niin paljon lapsettomuusmatkan odotuksia ja tunteita kiinni, että niistä luopuminen tekee kipeää. Se on onneksi ihan luonnollista, ja kipu helpottaa ajan myötä, niin kuin kaikessa luopumisessa.
Isoja prosesseja on tullut siis kevään mittaan päätökseen ja yhtenä niistä on tämän blogin kirjoittajana toimiminen. Moona-blogiin kirjoittaminen on ollut antoisaa. On ollut etuoikeus saada jakaa omaa tarinaa ja sen myötä tarjota lohtua, tietoa ja vertaisuutta teille kaikille lukijoille! Haikein mielin hyppään itsekin blogin lukijan saappaisiin ja odotan jo innolla, millaisia huikeita uusia bloggajia saadan tekstien kautta tavata syksyllä.
Jos yhtään kiinnostaa, niin suosittelen hakemaan kirjoittajaksi! Blogin toimitusta tekevät vapaaehtoiset ja Korennon työntekijät ovat huippukannustavia ja niin ovat myös blogin muut kirjoittajat. Ei siis kannata pelätä hakea mukaan joukkoon, tämä vapaaehtoisuuden muoto on ollut itselle melkein terapeuttista ja hyvin merkityksellistä! Kiitos myös kaikille teille, jotka olette tekstejäni lukeneet, se merkitsee mulle todella paljon.
Lopuksi en voi muuta kuin toivotella kaikille tähän matkaan osallistuneille hyvää ja lempeää kesänodotusta!
Viimeistä kertaa,
Kommentit