Olisinpa tiennyt, endometrioosi –
lonkeroisen luonteesi kanssa ei käytäisi keskusteluja
kurittaisit minua kivulla kaksikymmentä vuotta
olisi turhaa koettaa päihittää päämäärätietoisesti sisuksiani survovia solujasi
silkalla sietokyvyllä
Olisinpa tiennyt, ettet näivety näennäisestä vahvuudesta tai välinpitämättömyydestä
että minä voisin olla itselleni armollinen, lakata kuvittelemasta olevani vastuunalainen
sinun toiminnastasi
Että saisin sanoa olevani sairas: ei se ole luovuttamista
Olisinpa tiennyt, että ampuessasi verisellä harppuunallasi minuun toistuvia osumia
veisit paljon, etkä palauttaisi:
elinvoimaani, mahdollisuuksiani, aikaa, rahaa, ruumiinosiani
nakertaisit omanarvontuntoani
Mutta että myös alleviivaisit sinnikkyyttäni
Omalla omituisella tavallasi auttaisit näkemään, mikä täällä on tärkeintä
Kohdistaisit syövereistäni valoa heihin, jotka pysyivät, kalleimpiini: en unohda heitä
Ja olisinpa tiennyt, että annat lahjojakin;
että sitä ensimmäistä suunniteltua tähystysleikkausta ei tehtäisikään, koska ultraääni näytti sisälläni sykkivän pienen yllätystytön sydämen
aarteista kalleimman
Hän kasvaa, ja tiedä, etten anna sinun kajota häneen!
Minulle uskoteltiin, ettei sisälläni sykkisi sydämiä koskaan
Ja minä sain lahjaksi kaksi kauneinta.
Olisitpa sinä tiennyt, että et kaventaisi minua, endometrioosi
(korkeintaan kehoani)
Että itsenäisyyteni yli et kävelisi,
kuten ei kukaan muukaan enää tee
Olisinpa tiennyt, että kivun takana toivo oli todellinen
Pääsisin ikeestäsi
Hymyilisin jälleen
Et saisi rakennettua uumenistani uurnalehtoa
paitsi lopulta itsellesi
Olisinpa tiennyt.
Anna Pajari
Lue lisää Anna P:n tekstejä: