Tammikuussa vahvistui epäily. Minulla todella on endometrioosin lisäksi PCOS. Pelkkä endometrioosittarena olo olisi riittänyt, mutta liitytään nyt sitten vielä pcos-soturiksikin. Toisaalta se myös selittää joitaki asioita, kuten kaikki nämä vuodet pikkuhiljaa kertyneen painon, johon ei ole auttanut mikään. Ei mikään määrä liikuntaa, ei mitkään ruokavaliot tai muutokset elämässä. Veriarvot paljastivatkin, että minulla on kohonnut riski 2 tyypin diabetekseen, insuliiniresistenssi. Siis minulla, joka nostaa maastavedossa rautaa yli 100 kiloa? Minulla, joka käy useita kertoja viikossa ratsastamassa, kuntosalilla ja milloin milläkin lenkillä/liikkumassa. Kyllä, kaikesta siitä huolimatta. Sitä se PCOS teettää. Eikä kaikki selity elämäntavoilla, kuten minun annettiin ymmärtää.
Tästähän nimittäin pyörähti aika rankka mylly päähän oman kehon kuvan järkkymisestä. Sitä siivitti tammikuussa lääkärin puhelu, joka on tähän menneistä varmaan yksi huonoimmista. Pelkän BMI:n perusteella lääkäri tuntui luokittelevan minut mitään tekemättömäksi vätykseksi, joka syö itsensä lihavaksi. Okei, ei hän toki niin sanonut, mutta se mielikuva puhelusta tuli. Minulle määrättiin diabetekseen käytettävä lääke, joka vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan. Lääkäri _iloisesti_ ilmoitti että yksi sen haittavaikutuksistahan on ruokahaluttomuus. Ihan kuin se olisi mitenkään hyvä asia?! Ruokahalu on muutenkin kadoksissa jatkuvasti ja aina kun jaksaminen yhtään heikentyy, kärsii syöminen. Kiitos syömishäiriötaustalleni.
Lisäksi lääkäri suorastaan naurahti, kun kyselin, tietääkö hän solujonon* tilanteesta, että ”ihan kuin mä tänä vuonna edes mihinkää hoitoihin olisi pääsemässä et ne jonot on kuule niin pitkät että kannattaa kuule keskittyä ihan vaan omaan hyvinvointiin (eli laihduttamiseen) seuraavan vuoden ajan. Että he kyllä sitten puntaroivat mut todella tarkasti ennen hoitojen aloitusta". Mun BMI:hän on siis 33, ja raja hoidoille julkisella on 35.
Mielestäni todella asiatonta puhetta ja oletuksia pelkän BMI:n perusteellla, joka ei kerro ihmisen kehonkoostumuksesta yhtään mitään. Kehonrakentajillahan se on automaattisesti ”ylipainon” puolella. Tämä lääkäri ei ole minua nähnyt, eikä näe jatkossakaan, sillä hänen kanssaan en halua enää asioida. Onneksi on vapaus valita. Ja valitettavasti en päässyt ”puolustautumaan” puhelun aikana, sillä olin asiakkaan seurassa ja pystyin lähinnä vastaamaan kyllä tai ei tyyppisesti. Vaikka eihän sitä pitäisi olla tarvetta puolustautua lääkäriä vastaan...
Vatvoin hurjan kolauksen saanutta kehonkuvaani ja keräilin itsetuntoni murusia kyseisen puhelun jälkeen vielä pitkään. Onneksi ympäriltäni löytyy aivan upeita ihmisiä ja sain taottua itselleni järkeä päähän. Sen sijaan, että olisin alkanut mihinkään typerälle kitukuurille, laskin rehellisesti oman kulutukseni ekaa kertaa vuosiin vain tajutakseni olevani jatkuvasti niin vajaalla syömisellä, ettei ihme, että jaksaminen on ollut vähissä ja kroppa ei palaudu tai toimi kunnolla. Nyt olen siis itse asiassa lisännyt ja säännöllistänyt syömisiäni, sillä syön muutenkin varsin terveellisesti, ja kyllä, elämään kuuluu myös herkut. Olen myös täysin täynnä ”syö vähemmän, liiku enemmän” -neuvoa, joka on ajanut mut tuhat kertaa säästöliekille ja asiaa tutkisteltuani keholla voi mennä jopa _kuukausia_ siitä palautumiseen. Mahtavaa.
Olen nyt 1,5kk syönyt uutta lääkettä, jonka yleisenä sivuvaikutuksen on vatsavaivat. Ja niitähän on ollut. Annosnostot oli mulle suunniteltu ihan järkyttävällä vauhdilla, ja syksyllä PCOS-diagnoosin saanut kaverini kuunteli järkyttyneenä selostustani nostoväleistä. Aloitin siis nyt rauhallisemmin nostot, sillä ohje oli, että seuraavaan noston voi tehdä, kun vatsaoireet helpottavat. Joten kiirettä ei sinänsä ole. Ja minun muutenkin edelleen, erityisruokavaliosta huolimatta, oireilevani vatsanihan ei tätä lääkettä niin vain sulata. Vatsan väänteet ovat tuntuneet samoilta kuin menkkakrampit aikanaan. Luojan kiitos vuotoa ei edelleenkään ole ollut kohta kahteen vuoteen.
Näin lopuksi en voi muuta kuin todeta, että onneksi myös PCOS:ään on tarjolla vertaistukea. Ystävän kanssa ajatusten vaihto on helpottanut todella paljon. Ja vaikka tämä on yksi lisäisku suoraan palleaan, kun ajatellaan, että tämä on jo toinen sairaus joka _saattaa_ lisätä riskiä lapsettomuudesta, niin toivoton tilanteeni ei ole edelleenkään. Mitä nyt mieli on ottanut todella paljon takapakkia solujonon pituuden vuoksi. Tällä hetkellä se on TAYS:n asiakkailla n. 9kk. Etelä-Suomessa tilanne on vielä pahempi, vaikka erittäin huono se on joka puolella, koska lahjasoluista on huutava pula.
Tällä hetkellä kieltämättä hieman kaduttaa että siirsin aloitukseen liittyviä käyntejä. Haluaisin kuitenkin uskoa että näin tämän piti mennä. Enkä aio tipahtaa ”sitten kun” -kuoppaan, vaan viime syksyn kirjoittelustani huolimatta olen selaillut moottoripyöriä ja ajatellut paremminkin, että vielä kun ehdin ja pystyn niin aion elää täysillä. Pettymyksiä on varmasti ihan riittävästi luvassa tulevaisuudessa ja oma mieli on sellaisessa pysähtyneessä tilassa, kun mitään ei oikeastaan tapahdu suuntaan tai toiseen pitkiin aikoihin. Moottoripyörä haaveeseeni sisko vastasi, että eipähän mulla hirveästi elämän iloa tuovia asioita ole elämässä ollut, että eiköhän se ois sen arvosta ja olen kyllä samaa mieltä.
Aika paskaa on ollut, mutta kevät tulee ja mieli toivottavasti kohenee pikku hiljaa kesättä kohti siirryttäessä.
Odottelemisiin. Niin kesän odotukseen, kuin soittoon polilta sopivan luovuttajan löytymisestä.
* Kun lähete yliopistolliseen sairaalaan hedelmöityshoitoja varten on mennyt läpi, siirrytään jonottamaan itselle sopivia lahjasoluja, jotta hoidot voidaan aloittaa. Lue Sivustakatsojan lapsettomuushoitojen etenemisestä hänen edellisestä tekstistään täältä.
Kommentit