Minun ensimmäinen kertani oli noin vuosi sitten. Harrastimme seksiä nykyisen poikaystäväni kanssa, mutta siltä se ei todellakaan tuntunut. Minusta tuntui siltä, että sata veistä olisi iskenyt ulkosynnyttimiäni joka kerta, kun Roope edes yritti koskea minua sinne. Olin pettynyt ja vihainen. Olin kaveriporukkani vihoviimeinen neitsyt 21-vuotiaana ja seksin oli tarkoitus olla maagista, mutta se ei todellakaan ollut. Ystäväni sanoivat, että ensimmäinen kerta voi sattua ja kyllähän minä sen tiesinkin. Ajattelin, että jos nyt vain pannaan tarpeeksi paljon, niin kipu loppuu ja pääsen nauttimaan seksistä.
Vaan ei loppunut. Kipu jatkui ja suorastaan yltyi. Meidän seksissä kukaan ei saanut orgasmia - ei Roope eikä minä. Pyysin Roopelta melkein joka päivä, että voisimme harrastaa seksiä. Roope ei halunnut, koska usein seksi päätyi siihen, että minä itkin kivusta ja Roopella oli paha mieli siitä, että hän satutti minua. Sain poikaystäväni muutaman kerran kiinni masturboimasta ja se tuntui pahalta, vaikka ei pitäisi tuntua. Koin vain olevani täysin epäonnistunut naisena ja kumppanina. Minä hänen tyttöystävänään en pystynyt antaa hänelle seksuaalista nautintoa. En tuntenut oloani lainkaan naiselliseksi. Roopea pelotti koskea minuun ja minä epätoivoisesti halusin kokea sen, mitä kaikki muutkin kokivat. Halusin kokea nautinnollisen seksin.
Noin kolme kuukautta sitten olimme ystäväni syntymäpäiväjuhlissa ja pelasimme juomapeliä. Juomapelissä kysyttiin suosikkiasentoa petipuuhissa. Kaverini vastailivat lähetyssaarnaajaa ja doggy styleä, mutta minä aloin itkemään. Aloin itkemään valtavan paljon. Ystäväni (kaikki myös naispuoleisia, onneksi) hämmentyivät ja kysyivät heti, mikä minun on. Suorastaan rääyin räkä poskella, että minä en pysty harrastaa seksiä ja minusta tuntuu, että Roope jättää minut sen takia. Kerroin koko tarinan aina ensimmäisestä kerrasta lukuisiin muihin yrityksiin. Kaikki halasivat minua. "Emilia, tuo ei ole normaalia. Sun on pakko käydä gynellä", yksi heistä sanoi.
Kuuntelin ystävääni ja opiskelijaterveydenhuollon kautta pääsin gynekologille kahden viikon kuluttua juomapeli-itkukohtaukseni jälkeen. Muistan edelleen, kuinka istuin odotusaulassa ja revin hermostuneena vaaleanpunaista kynsilakkaa pois kynsistäni. Roope käski minua lopettaa, koska se sotki lattian. En kuunnellut, koska gynekologinen tutkimus pelotti aivan suunnattoman paljon enkä pystynyt ajatella mitään muuta. Kun sormenkin työntäminen emättimeen tekee jumalattoman kipeää, miten voisin ikinä selvitä hengissä kunnon ronkkimisfestivaaleista tuolla alakerrassa?
Gynekologi kutsui minut tutkimushuoneeseen. Astelin huoneeseen yksin, sillä en tahtonut poikaystävääni mukaan tutkimukseen. Nolotti. Lääkäri haastatteli minua ensin ja sitten hän pyysi minua riisumaan housut ja käymään tutkimuspöydälle. Viime hetkellä pyysin kuitenkin, että saisiko Roope sittenkin tulla mukaan. Gynekologi hymyili ja nyökkäsi. Ryntäsin käytävään ja pyysin Roopea mukaan. Ei nolottanut enää ollenkaan. Asetin jalat rautaisiin telineisiin, tutkimuspöytä näytti karulta. Gynekologi otti ensin vanupuikon, ja paineli emättimen aukon ympäriltä erilaisia pisteitä. Osa sattui tajuttomasti, jotkut vähän vähemmän. Sitten hän otti sanojensa mukaan pienimmät mahdolliset instrumentit, joilla hän teki gynekologisen tutkimuksen.
Valehtelisin jos väittäisin, että tutkimus oli mukava. Se oli ihan kaikkea muuta, kuin mukava. Se oli viimeinen asia mukavien asioiden listalla, itse asiassa täysin sen listan ulkopuolella. En usko, että minuun on eläissäni sattunut niin valtavasti. Roopen läsnäolo teki siitä kuitenkin paljon siedettävämmän. Tutkimuksen jälkeen vedin pukeutumishuoneessa farkut takaisin jalkaan ja revin hermostuksissani loputkin kynsilakan rippeet irti. Kuulin kiusallisen hiljaisuuden ja köhimisen ja päätin lähteä kuulemaan tuomiotani. Gynekologi totesi vulvodynian. Ajattelin, että vau, tämä on siis oikea ongelma ja tälle on nimikin! Lähdin vastaanotolta puudutevoidereseptin kanssa.
Poikaystäväni vei minut ja uuden diagnoosini kotiin. Lakkasin kynteni uudelleen - tällä kertaa violeteiksi.
Emilian ja Roopen nimet on muutettu.
Tekstin on kirjoittanut Emilian haastattelun pohjalta Charlotta Piri.