26.04.2021

Pari sanaa jatkuvan kivun lääkehoidosta

Kuvassa punainen kukka. Teksti: Aino.

Vähän reilu vuosi sitten mä olin aikamoisessa pinteessä. Olin oottanut gynepolin lääkärin aikaa semi epätoivosena. Mulla oli kivut taas pahentunu ja sain kipukohtauksia sun muita flare uppeja (=vaikeampia jaksoja tai oireita). Pohjalla oli jo siinä vaiheessa lääkkeenä Triptyliä, mutta se ei tuntunut riittävän kivun hallintaan. Olin laskenu tosi paljon sen varaan, että siellä gynepolilla kirjotettas uus vahvempi resepti tai mietittäis jotain muita lääkevaihtoehtoja avuks. Mä en pystyny käymään edes yliopiston luennoilla normaalisti, joten tarve oli suuri. Valitettavasti mun lääkäri tarjos vaan kuvainnollisen jaksuhalin ja mut lähetettiin kotiin sanoen “Tämähän on vaan tällänen toiminnallinen vaiva. Kyllä se sitten joskus ohi menee”. Ei näin.

Mulla on todettu neuropaattinen dyni (=vulvodynia), mutta lisäks mulla on kaikki klassiset kipupisteet äärimmäisen herkkänä. Taitaa nyt olla viides vuosi tän kanssa. Siitä mulla on ollu jatkuva lääkitys alle puolet ajasta ja hitto kun ärsyttää, etten osannu alusta asti vaatia sitä. Mun perhe ja kaverit on monet sanonu, että oon tosi sisukas ja vahva - jonka kyllä allekirjotan - mut mä en hyväksy sitä, että sitä sisukkuutta koitetaan tavallaan pitää perusteena sille, ettei mulla alotettu lääkehoitoa aiemmin. Ykskin gyne kieltäyty tekemästä mulle edes lähetettä gynepolille, koska “Sinne kuuluu vaan ne sellaset potilaat, joilla on jotain päivittäistä vaivaa, joka vaatii jatkuvaa hoitoa”. Mä olin jo sillon sitä mieltä, että kuulun siihen kategoriaan, mut en osannu vaatia mitään parempaa kun burana-reseptin… josta ei tietenkään ollut mitään apua hermokipuun. Lääkärin mielestä mä taas pärjäsin ihan hyvin, koska pystyin käymään työkkärin päivätoiminnassa.

Nyt kun mulla on kokeiltu monia lääkkeitä tässä parin vuoden sisään, on tullut todettua, että on selkeesti löytyny se itelle sopivin. Lääkehoidon kanssa on aina vähän arpapeliä, että mikä lopulta on tehokkain vaihtoehto. Eri ihmiset reagoi niin eri tavalla ja lääkkeen sopivuus on tosi henkilökohtasta. Siks pitäs kans muistaa, että se mikä sopii monelle muulle ei välttämättä sovi sulle. Lääkkeistä tulee usein kuitenkin jotain sivuvaikutuksia ja sit pitää punnita onko hyöty varmasti suurempi kun haitta. Jatkuva lääkitys voi myös rajottaa sitä, mitä muita lääkkeitä saa käyttää ja pitää muistaa kysellä lääkäreiltä yhteensopivuudesta. Siihen voi myös mennä yllättävän paljon rahaa. Mun 10 tuubin puudutegeeliboksi maksaa yli 30€ ja mulla mene about tuubi per viikko. Pillereitä nostan kahta eri annosta 100kpl purkeissa ja muistelen, että niissäkin hinta on yli 15€/100kpl. Isoin haaste mun mielestä on kuitenkin henkisellä puolella. On aika vaikee hyväksyä, että oma jaksaminen ja hyvinvointi on kiinni pikkusista pillereistä tai puudutegeelistä. Mä oon vasta 24 ja välillä ahdistaa, että mulla on näin nuorena jatkuva lääkitys, joka pitää mut toimintakykysenä. Mut sellasta se on. Kaikista näistä haasteista huolimatta mä kannustan ehdottomasti puhumaan lääkehoidosta vaihtoehtona, jos tuntuu, että siitä vois olla hyötyä.

Mä en aikoinaan tiennyt, mitä vaihtoehtoja mulla edes olisi, joten yritä siinä nyt sit ottaa asia puheeks sellasen lääkärin kanssa, jonka mielestä oot ihan kunnossa. Jos tätä nyt sattuu lukemaan, joku jolla on neuropaattinen dyni ja kaipais vähän infoa, niin mun kokeilulistalla on triptyl, noritren, gabapentin, lyrica ja xylocain. Näistä on eri vahvuuksia tai annoksia saatavilla. Lisäks jos kipu vaikuttaa nukkumiseen, niin voi pyytää reseptiä perus melatoniinille, mut mulle on laitettu varalle kans mirtazapinia.

Kivunhoidon ei tarvii olla pelkästään fysioterapiaa, käsikauppalääkkeitä, elämäntapamuutoksia ja meditaatiota. On ihan ok kysyä näistä vaihtoehdoista lääkäriltä lisää tietoa. Jos lääkäri on tosi vastahakonen edes keskustelemaan lääkehoidosta, kannattaa koittaa parhaansa mukaan saada perille, että miten paljon kipu oikeesti vaikuttaa omaan arkeen. Ei oo normaalia, että kipu vaikuttaa päivän aikana kaikkeen vaatteista työssä jaksamisen välillä, uuvuttaa, vie keskittymiskyvyn tai estää seksuaalisen nautinnon saamisen. Sen ääneen sanominen ei tee susta heikkoa, huomiohakusta tai huonoa suomalaista.

Eikä sen kivun edes tarvii olla kokonaisvaltasesti arjen pilaavaa, jotta siihen vois harkita lääkehoitoa avuksi. Monet meistä ottaa särkylääkkeen aika herkästi kun tietää, miten inhottavaa on jos pää ehtii tulla oikeen kunnolla kipeeksi. Ihan sama asia hermokivun kanssa. Jo heikko hermokipu vie huomiota ja energiaa. On ihan normaalia, että kipua kokiessa kysytään auttaisko siihen joku lääke. Aina ei oo pakko odottaa vaan sitä, että “kyllä se sitten joskus menee ohi”, kun fakta on, että ei se aina mee niin. Jos joku lääkäri sanoo sulle noin vastauksena aitoon avunpyyntöön, niin se on selvä merkki siitä, että on aika vaihtaa lääkäriä - ei siitä, että sun pyyntö on kohtuuton. Vaihtoehdoista on voitava edes keskustella.

Omalla kohdalla vasta vulvodyniaan erikoistunut lääkäri kerto mulle kattavasti eri lääkevaihtoehdoista ja kipupolilla on sitten etsitty niistä mulle paras. Koitan pistää nyt hyvää eteenpäin vähän kertomalla lääkkeiden nimiä ja kannustamalla, että vulvodyniaa sairastava voi pyytää lääkehoidon mahollisten hyötyjen kartotusta. Älä anna oman vaihtoehdoista tietämättömyyden, sisukulttuurin tai lääkäreiden vähättelyn estää saamasta kivun vaativaa hoitoa!  

Aurinkoista kevättä toivottaa

Mustonen