Tällä hetkellä elän endometrioosini kanssa balanssissa. *Kopkop*
Käytän otsikkona toimivaa lausetta enemmän vapaaehtoistyössä kuin endometrioosin kuvailussa. En myöskään halua luoda teille väärää käsitystä: endometrioosi ei aina ole niin antava. Kuitenkin, kun katson isoa kuvaa ja mietin päiviä taaksepäin kaiken sen pahan olon, kippurassa makaamisen ja itkun seasta, ensimmäisenä nousee mieleen ne hetket, kun olin onnellinen ja turvassa.
Koen, että vaikka endometrioosi on aiheuttanut huonoja hetkiä, päiviä sekä erittäin huonoja viikkoja, olen silti suunnattoman onnellinen. Suunnattoman onnellinen toki siksi, että mulla on koko tämän matkan ollut äärettömän tiivis sekä turvallinen tukipiiri, johon kuuluu ihmiset kavereista vanhempiin. Kuitenkin myös isoksi osaksi siksi, että se minun tukipiiri on koko ajan jatkanut kasvuaan.
Siispä koen, että voin sanoa endometrioosin antaneen minulle jotain. Jotain, mitä ei voi koskaan mitata minkäänlaisella mittarilla. Jotain, mistä en koskaan uskonut haaveilevani. Jotain, mistä en koskaan halua luopua. Tämä jotain on hurja määrä rakkaita ihmisiä.
Endometrioosini on tuonut minun elämään niin monta rakasta ja korvaamatonta ihmistä, etten varmasti voi yhdellä kädellä heitä laskea. Ne ihmiset eivät hyvin varmasti olisi elämässäni mukana, ellen olisi tähän sairauteen sairastunut. Olen löytänyt vierelle hurjan määrän tukijoita, luotettavia ystäviä sekä huonon päivän pelastajia. Monet näistä ihmisistä ovat niitä, jotka luottivat minun tulevaan ammattitaitooni kätilönä silloin, kun olin varma, etten koskaan pääse kouluun. Saati ne hetket, kun olin jo heittämässä hanskoja tiskiin koko unelman kanssa.
Endometrioosini on onnistunut pysyvien ystävien lisäksi tuomaan elämään myös mahdollisuuksia. Kouluttaessani tulevia hoitajia koen itseni äärettömän onnekkaaksi. Saan tehdä sellaista vapaaehtoistyötä, jossa olen onneni kukkuloilla. Minua tuetaan siinä, että haluan kehittyä niin ammattilaisena kuin puhujanakin. Etenkin siinä, että haluan olla mukana rikkomassa tabua näistä sairauksista ja menkoista.
Olen myös oppinut nauttimaan enemmän siitä, kun en muista koko sairauden olemassa oloa. Joskin tätä tapahtuu harvoin.
Kaikessa kamaluudessaan ja kivussaan, endometrioosin kautta olen onnistunut saamaan elämääni iloa ja iloja. Tukea ja turvaa. Ennen kaikkea kuulluksi sekä nähdyksi tullutta oloa. Turvallisuutta sekä rakkautta. Loppuiän ystäviä ja onnen muistoja.
Siispä kiitos ja saat anteeksi endometrioosi. Onneksi osaamme tällä hetkellä elää sulassa sovussa, vaikka joskus pelkäänkin, että milloin aiot herätä talviuneltasi.