Kun aloitin Moona-bloggaajana viime kesänä, endometrioosini oli aika ärhäkässä vaiheessa. Olin kevään 2017 aikana pyörtynyt sen takia kolme kertaa vessaan, kivut pitivät minua yöllä hereillä, ja mahani turposi tuon tuostakin massiivisiin mittasuhteisiin. Lääkitys on kuitenkin purrut vuoden aikana, ja tällä hetkellä endometrioosini ei oikeastaan ilmoittele itsestään ollenkaan.
Endometrioosin lisäksi kärsin siis myös PTSD:stä ja masennuksesta. Joudun käyttämään endometrioosin vuoksi hormonilääkitystä, jonka olen vaihtanut erinäisten syiden takia 4 kertaa vuoden aikana. Joka kerta uuden lääkityksen aloittaessani olen pudonnut masennukseni kanssa syvään kuiluun, josta on ollut kerta kerralta hankalampi ryömiä ylös. Vaikka olenkin onnistunut joka kerta pääsemään irti mustimmasta pilvestä pääni sisällä, tiedostan kuitenkin koko ajan, että henkinen hyvinvointini olisi huomattavan paljon parempi ilman hormonilääkitystä. Asian tekee vielä vaikeammaksi hyväksyä se, että olen tällä hetkellä parisuhteessa naisen kanssa enkä tarvitse hormonilääkitystä ehkäisyyn. Käyn kuitenkin tällä hetkellä sekä ryhmä-, että yksilöterapiassa ongelmieni vuoksi, ja olen onnekseni saanut itselleni yksilöterapeutin, jonka kanssa voin käydä läpi hormonilääkityksen aiheuttamia ongelmia. Minulla on myös taustajoukoissa erittäin osaava psykiatri, jonka kanssa voimme arvioida lääkitystäni kokonaisvaltaisesti.
Hormonitasojen heittelyn, erittäin rankan terapian, ja muiden elämässäni tapahtuvien muutosten vuoksi olen jatkuvasti väsynyt ja kireä, ja varsinkin terapiaistuntojen jälkeen on vaikea välillä muodostaa edes kokonaisia lauseita. Koska endometrioosini sen sijaan on, kuten jo aiemmin mainitsin, balanssissa, ja minulla ei ole siitä mitään uutta kirjoitettavaa, olen päättänyt tällä erää siirtyä syrjään Moona-blogista. Näin annan myös tilaa uudelle kirjoittajalle, jolla on varmasti erilainen tarina endometrioosista. Olen erittäin kiitollinen siitä, että sain kunnian kirjoittaa Moona-blogiin, ja koen edelleen sydämenasiakseni levittää tietoutta endometrioosista eteenpäin, esimerkiksi Kouluagentti-koulutukseni turvin.
Minusta on väärin, että ainoa hoitomuoto leikkauksen lisäksi endometrioosiin on nimenomaan hormonilääkitys, joka on aiheuttanut ainakin allekirjoittaneelle enemmän kärsimystä, kuin mikään muu kokeilemani lääke. Toiveenani onkin, että levittämällä tietoa aktiivisesti eteenpäin, ja tekemällä sairautta julkiseksi saisimme aikaan sen, että endometrioosiin alettaisiin aktiivisesti etsimään myös muita hoito- ja parannuskeinoja, kuin leikkaus ja hormonilääkitys. Aion ongelmistani huolimatta kuitenkin edelleen jatkaa niiden käyttämistä, koska ”parantumiseni” on todennäköisesti vain hoidon vasteen aikaansaama illuusio parantumisesta, ja kyseessä on oikeasti remissiovaihe. Sairaus voikin ilmoitella itsestään milloin tahansa, varsinkin jos sen etenemistä ei itse aktiivisesti estä lääkityksellä.
Ninni
Muita Ninnin tekstejä:
Kivuttomuudella kirottu ja siunattu