Aloitetaan klassisella "uusi vuosi" ja "uudet kujeet"! Paitsi ei kyllä kujeiluta laisinkaan. Istun tällä hetkellä kolminkerroin sohvani nurkalla peittokasan alla mököttämässä. Hormoninäppyjeni päällä on ihmesalvaa, rasvaiset hiukset sojottavat ja käsi hakeutuu suklaalevylle... Se loppui! Suklaa loppui. Aina se loppuu ja liian aikaisin, aiheuttaen suunnattoman tyhjyyden tunteen. Miten nyt pärjään endometrioosikipujeni kanssa henkisesti? Tiedän, painotin aurinkoisesti edellisessä postauksessani terveellisiä elämäntapoja yhtenä tärkeimpänä kivunhallinnan työkaluna, mutta on myös ihan terveellistä joskus tietoisesti helliä itseään tuntien oman kroppansa rajat.
Ja sitä tein. Koko joulunajan. Ja kyllä muuten tuntuu. Ensimmäistä kertaa vuoden 2018 aloin jopa vuotamaan lääkitykseni läpi ja huomaan tasaisin väliajoin toistuvan hormonaalisen migreenin nostavan taas päätään. En tiedä miksi, toisaalta täytin juuri 30 ja kehossani tapahtuu varmasti ihan luontaisestikin näinä vuosina hormonaalisia muutoksia, joten syy tuskin on konvehdeissa. Olen ollut kaiken kivun lisäksi ihmeissäni täysin erkaantuneena kuukautisista. Tajusin, että vaikka kuinka vihaan hormonien syöntiä, niin tätä en ollut ikävöinyt lainkaan. Oli kuin vanha tuttu olisi tullut käymään ja tilanne on ollut vähintäänkin kiusallinen. En osaa yhtäkkiä lukea yhtään kroppaani. Tämä kaikki päässäni pyörivä hämmennys eskaloitui myös orastavaan kolmenkympinkriisiin. Minä olen sinkku. Minulla ei ole lapsia. Haluanko etsiä itselleni kumppania? Haluanko edes kumppania? Haluanko lapsia ja jos haluan, niin pyhällä hengelläkö? Jaksanko hakea lisää suklaata kaupasta vai saanko siitä lisää näppyjä, jotka ei ainakaan edistä itsetuntoani sinkkumarkkinoilla? Mitä minä oikein haluan?! Tik tok, sanoo sisäinen kello tietämättä mihin suuntaan ne viisarit sojottaa. Varmaan ajettu tukkirekalla koko kellon yli tai ainakin siitä on patterit loppu.
Pitäisi katsoa peiliin saadakseni vastauksia isoihin kysymyksiin, mutta en nyt jaksa. Haluan vain lisää suklaata. Ja taidon nähdä nahkani alle. Tuntuu, kuin joku kaivelisi virkkuukoukulla napaani, mikä uusi kipu se tuokin nyt taas on? Kahden vuoden, ei voi sanoa hiljaiselon, mutta hiljaisemman elon jälkeen endometrioosini nostaa taas päätään ja hormonit ovat sekaisin. Tunnen sen koko kehossani. Tällä kertaa en pelkää, koska tämä on jo kolmas kerta kun tiedän, että lähitulevaisuudessa häämöttää osastoreissuja.
Minua vain huolettaa. Siitä tulee taloudellisesti rankkaa ja hormonit menee varmasti uusiksi, lisäksi täällä Lapissa taitaa olla kiven alla lääkärit, jotka ymmärtävät laaja-alaisen endometrioosin päälle mitään. Lisäksi koronatilanteen vuoksi tällaisten heidän näkökulmastaan kiireettömien aikojen jono menee kuulemani mukaan hyvin pitkälle. Minulla ei ole vielä mitään kontaktia naistenpolille, joten sekin täytyy ensin järjestää. Huomaan stressaavani etukäteen ihan liikaa tulevaa hoitoani tai hoidottomuuttani, kuinka paljon pitää taas taistella. Se on kurjaa, meillä kaikilla pitäisi olla positiivinen kokemus ja luottamus terveydenhuoltoomme - eikä lähtökohtana harmistua jo etukäteen pitkään odotetusta ajasta, Panadol-reseptistä ja turhaan menetetystä polimaksusta. Kyyyllä, se skenaario on täydellisen valmis hormonihuuruisessa päässäni. Lyön munasarjani pöytään pantiksi, että ei varmasti mene kerralla putkeen. Anteeksi yllättävä pessimistisyyteni, valitettavasti se on päässyt syntymään todella kurjista kokemuksista terveydenhuollon parissa ja tämä hormonipäänsärky ei ainakaan lievitä asiaa. Tämä (rahan heittäminen ilmaan) on harvoja asioita, mitä en osaa vielä siirtää positiivisen ajattelun ja hengittelyn kansiooni.
Eräs metodeistaan kuuluisa toisinajattelija sanoo, että endometrioosistakin voi parantua ajatuksen voimalla ja postiluukusta voi tulla tupsahtaa rahaa kun tarpeeksi uskoo ja toivoo. Yritän nyt saada sen saman ajatuksen voimalla postiluukusta lisää suklaata, jonka avulla jaksan meditoida itseni terveeksi. Voisi sieltä tulla sitä rahaakin niihin polikäynteihin ja Kela-korvaamattomiin hormoneihin.
Seurataan tilannetta. Toivon jokaiselle meistä tähän vuoteen toivoa, turvaa ja terveyttä - ripauksella rakkautta ja lämpöä. Niin ja ihan perkeleesti suklaata, keille maistuu. Lopuille vaikka sitten jotain nahistunutta, mutta tosi terveellistä parsaa.