Makasin ystäväni sohvalla, halasin tyynyä kippurassa viltin alla. Päässä pyöri sillä lailla miten vahvempi kipulääke saa päässä pyörimään: kipukohtaus oli iskenyt, pitkästä aikaa. Nyt taisi olla taas jonkinlainen huonompi jakso meneillään. Ehkä minulla on vuodottomat kuukautiset, jossa kehoni reagoi kyllä kuukautishormoneihin mutta ei rakenna kohdunseinämää?
Olin tullut ystäväni luokse autolla melkein kolmen vartin matkan. Kipulääkkeideni takia en ollut ajokykyinen enää kotimatkaa varten - toisaalta, en olisi ollut kivuissakaan ajokykyinen. Pohdin kivusta väsynein ja hieman hitaammin ajatuksin keinoa päästä takaisin kotiin. Julkisilla matka olisi aivan liian raskas ja pitkä. Taksi olisi liian kallis, ja autokin jäisi tänne. Ystävälläni ei ollut ajokorttia. Eräällä toisella, matkan varrella asuvalla ystävälläni sen sijaan oli. Laitoin hänelle viestin, jonka muotoilemiseen meni yllättävän vähän aikaa, vaikka viestin lähettäminen tuntuikin kurjalta. Minulla ei toisaalta ollut vaihtoehtojakaan.
Tunsin itseni avuttomaksi ja jollakin tavalla syylliseksi: ikään kuin olisin voinut ennustaa kipukohtaukseni etukäteen ja valmistella päivän sen mukaan. Minua harmitti, että jouduin vaivaamaan ystävääni alkuillasta usean tunnin ajan - pitihän hänen ensin tulla julkisilla minun luokseni, ajaa minut ja auto sitten kotiini ja lähteä taas julkisilla kotiinsa.
Onneksi ystäväni kuitenkin pääsi - muuten olisin joutunut todennäköisesti jättämään auton jonnekin ystäväni kodin lähelle parkkiin pidemmäksi aikaa, eikä siellä ollut lähistöllä kuin neljän tunnin kiekkoparkkeja. Yllättäen siinä ajassa ei ehdi minkään kolmiolääkkeen puoliintumisaika täyttymään, ja vaikka jotenkin maagisesti ehtisikin, en olisi ehtinyt julkisilla siinä ajassa kotiin ja takaisin kuitenkaan, saati lepäämään kotona.
Ystäväni vastasi tulevansa luokseni. Sovimme yksityiskohdista tarkemmin ja jäin odottelemaan hänen saapumistaan.
Matkalla mietin syyllisyydentuntoani toisen illan häiritsemisestä. Todellisuudessahan meidän pitäisi vain pystyä luottamaan ystäviimme, että kun he sanovat tämän palveluksen olevan ok, se on todellakin ok. Jos hän sanoi mielellään auttavansa minua, pitäisi minun uskoa häntä, eikä epäillä hänen sanojaan, ja ajatella häiritseväni ja vaivaavani häntä. Ystävät ovat näitäkin tilanteita varten.