Käsittelen tässä tekstissä omaa lääkitystä ja lääkkeiden käyttöä. En rohkaise muita toimimaan samalla tavalla.
Oon miettiny lääkitystä enemmän viime aikoina kun yleensä. Mun pitäis lopettaa kipulääke, joka nostettiin mun peruslääkityksen rinnalle pari kuukautta sitten. Tän uuden lääkkeen määräs eri lääkäri kuin sen alkuperäisen - ja tää uus tyyppi kyllä kirjotti reseptin niin nopsaan, että olin aika varuillani. Ihan kun se ois määrätty ihan vaan siks, että saatais toisen lääkkeen annosta periaatesyistä alas. Olin aika epäileväinen, koska mun piti tiputtaa ⅓ alkuperäsestä lääkkeestä. Tiesin, että ilman sitä kivut palaa - ja niinhän ne palas ja paljon muutakin.
Uus lääke alko laukasemaan ahdistuskohtauksia ja lietso paniikkia ilman mitään ulkopuolista syytä. Musta tuli rauhaton ja mielialat heitteli. Aloin nähdä painajaisia ja ne oli niin pahoja, etten enää pystyny meneen normisti nukkumaan. Mun säännölliset päikkäritkin tuli tiensä päähän kun aloin nähdä unia, missä en saanu henkeä. Kipujakin alko tulla lääkemuurin läpi. Kun puhuin tästä puhelimessa lääkärin kanssa, ratkasu ei ollu lopettaa uutta lääkettä, vaan nostaa sitä entistä hitaammin. Mulle määrättiin kans kahta eri unilääkettä kokeiltavaks. Siitä puhelusta jäi tosi outo fiilis. Mä oletin, että koko lääke ois purettu pois. Sen sijaan lääkäri ehdotti, että katellaan tässä vielä pari kuukautta, miten sujuu ja soitellaan sit uudestaan.
Valitettavasti asiat lääkkeen kanssa on menny niin päin persettä, että oon nyt omine lupineni alkanut ajaa sitä alas. Mä vaan en kestäny sitä, miten mulle alko tulla selittämätöntä ahdistusta ja paniikkikohtauksia aina tunti pari lääkkeen oton jälkeen. Olo helpotti radikaalisti kun aloin laskea annosta. Vastuullinen ihminen soittas tässä kohtaa lääkärille, mut mä en oo pystyny. Mä en halua kuulla, miten ratkasuna on alottaa joku kolmas lääke rinnalle, ottaa unipilleri illalla ja purkaa oloa psykologin kanssa parin viikon välein. Mulla oli kaikki niin paljon paremmin ennen tätä uutta lääkettä! Mun pahimmat sivuoireet oli suun kuivuus ja ummetus. Nyt mä pelkään, että oman paniikkihäiriö- ja mielenterveysongelmataustan takia ahistus ja uniongelmat ei lähe uuden lääkkeen lopettamisen myötä. Tuntuu, että lääke laukas ne ja homma lähti lapasesta.
Lääkäri ei tainnu ihan ymmärtää tilanteen vakavuutta puhelimessa tai sit se vaan ei pitäny asiaa kovin tärkeenä. Ei ois eka kerta kun niin käy. Vulvodynian kanssa alusta asti mä oon joutunut ite googlailemaan ja selvittelemään, miten mua vois hoitaa. Lääkärit ei tuntunu välittävän. Ykskin lähetti mut kotiin itkemään, kun en kestäny mun oloa. Mun piti ite etsiä osaava lääkäri ja itse sanoa, mitä lääkettä haluan. Sillonkin alotettiin niin minimiannoksella, ettei se vielä oikeen tuntunu missään. Niinäkin kertoina kun oon joutunu kipujen takia päivystykseen, tarjotaan mulle buranaa ja panadolia. Sit jos oon itekseni ottanu vanhalta reseptiltä vahvoja kipulääkkeitä, on mulle sätitty, että “ei ne sellaset tän hoitoon kuulu”. On aika vitun raskasta ite suunnitella ja olla kartalla kipulääkityksestä ja omista vaihtoehdoista, kun sitten vastapuolen suhtautuminen on tasoa “Miksi sun annos on noin korkea? Mä haluaisin kyllä nyt tiputtaa sitä ainakin kolmasosalla.”
Mä tiedän, etten oo ainoo kroonisesta kivusta kärsivä, joka on joutunu vääntämään asiasta saadakseen sopivia kipulääkkeitä. En oo myöskään ainoa, jolle on määrätty sopimattomia lääkkeitä, joita kumminkin tuputetaan toistellen, että “katotaan nyt ensin pari kuukautta”. En oo ainoo, jota istutetaan päivystyksessä useita tunteja ikään kuin testatakseen mua. Näiden tällästen ongelmien takia mä oon ite tilanteessa, että uus lääke on pistäny mielenterveyden paskaks. Mä en kuitenkaan uskalla soittaa lääkäriin, koska pelkään, että sit multa viedään sekin lääke ja jään tosi pienen kipulääkeannoksen varaan. Sitpä vasta mielenterveys oliskin koetuksella.
Onneks asiat on menossa parempaan suuntaan. Oon seuraillu esim. kipukapinan alotteita, ja kipulääkityksestä muutenkin puhutaan jo enemmän kun ennen. Etenkin siitä, miten vaikuttaa siltä, että naisten kipu aliarvioidaan ja hoidetaan tyypillisesti puutteellisemmin kuin miesten. Ajattelen, että ehkä munkin lääkäri oppii jotain tärkeetä, kun saan sen ja psykologin kanssa istuttua alas ja puhuttua siitä, miltä nää pilleriresptit ja -kokeilut musta tuntuu. Mun pointtihan ei tässä tekstissä oo se, miten hirveen huonoja kaikki lääkärit on, vaan pikemminkin se, miten puutteellista kivun lääkehoito voi olla ja millasia tunteita se saattaa herättää potilaassa - tai no, tässä käsittelin lähinnä vaan itseäni ja omia ajatuksia.
Toistaseksi musta vielä tuntuu , että oon ite suurimmassa vastuussa siitä, onko mun lääkitys kunnossa. Olis erittäin suotavaa, että tulevaisuudessa se vastuu siirtyis osaaville ammattilaisille, jotta kipukroonikoiden ei tarvitsisi enää googlailla ja leikkiä lääkäriä saadakseen sopivaa lääkehoitoa. Eiköhän se vielä joku päivä toteudu. Mutta eipä tähän tuu mitään muutosta, ellei asiasta puhuta. Joten tässä nyt sitten tämmönen keskustelua alottava teksti.