Abivuoden aloittaminen lukiossa ei mennyt aivan niin kuin ajattelin kesän lopussa. Olin kuvitellut täyttäväni vuorokauden tunnit lukemisesta ylioppilaskirjoituksiin sekä syysiltojen rentoutushetkistä. Tässä vaiheessa joku olisi voinut muistuttaa lisäämään sinne aikatauluun kivut ja muut mukavat oireet. Todellisuudessahan aloitin kolmannen lukiovuoteni OYS:n osastolta, missä vietin kivunhoidossa mukavat viisi päivää. Tämän jälkeen “lepäily” jatkui viikon sairaslomalla. (silloinkin tosin luin kirjoituksiin ja kävin koululla hoitamassa kiireellisimpiä kouluhommia.)
Ensimmäinen osastohoito kivun takia oli hyvä ja osaltaan huono kokemus. Ehdottomasti tärkein tsemppari tuolla oli eräs erittäin ammattitaitoinen ja ymmärtäväinen hoitaja. Pakko tässä vaiheessa myös myöntää viikon kohokohdan olleen poikaystävän vierailu osastolla kukkakimpun ja suklaan kera <3
Valitettavasti kuitenkin osastolla olon aikana kipuja ei saatu kunnolla edes katkeamaan. Jouduin kotiutumaan melkein samoilla kivuilla kuin osastolle mennessä. Mukaan onneksi tarttui kuitenkin omalle hoitavalle lääkärille vinkkejä lääkehoidon muokkaamiseen, jotka pistettiin toteutukseen melkein heti kotiutumisen jälkeen.
Kirjoituksiin liittyen kaikki sujui melko mukavasti. 5,5 tunnin kirjoitusurakka kyllä tuntui vielä seuraavana päivänäkin, mutta itse kirjoitukset sujuivat mukavasti ja alustava arvosanakin yllätti positiivisesti. En tosin tiennyt, itkeäkö vai nauraa katsellessa minua varten kirjoitussaliin tuotuja erilaisia tuoleja, joita voin vaihdella tarpeen mukaan. Ai mikä ihana sisäinen ja epämääräisesti ulkoinen sairaus!
Kieltämättä syksy tähän mennessä on tuntunut hieman haasteelliselta. Välillä on saanut hakemalla hakea asioita, joista ei löytäisi omaan sairauteen ja kipuun liittyviä asioita. Pian 18 vuotta täyttävänä ajokortti-asiat ovat ajankohtaisia. Ajokorttilupahakemusta tehtäessä olen joutunut hankkimaan hyvin monen mutkan kautta lääkkeistä ja sairaudestani todistuksen sekä kyvystäni ajaa autoa niistä huolimatta. Puhuin asiasta erään viranomaisen kanssa, joka toteaa rempseällä äänellä: “juu ei nuoret yleensä mitään tällaisia tarvitse, mutta sinun tapauksessa todistus kyllä tarvitaan!”. Juu kiitos ymmärrän tämän. Pakko kuitenkin myöntää tämän tuntuneen melko nöyryyttävältä ja pahalta. En välttämättä olisi halunnut jälleen kuulla sitä, kuinka joudun tekemään asiat eri tavalla kuin muut ja olen muutenkin vähän tällainen “vaikea tapaus”.
Tällä hetkellä odottelen aikaa seuraavaan laparoskopiaan, joka tehdään vielä tämän vuoden puolella. Laparoskopia on siis vatsaontelon tähystys, jossa minulta poistetaan endometrioosipesäkkeitä sekä kiinnikkeitä. Osa varmaan tietääkin, että edellinen laparoskopiani tehtiin toukokuussa 2019. Tämän toimenpiteen jälkeen kokeilussa on ollut muutamakin eri hormoni sekä hyvin monella annoksella erilaisia muita lääkkeitä, kaikki ilman toivottua vaikutusta. Toivon siis todella, että tämän seuraavan toimenpiteen jälkeen “endotontut” mahassani jäisivät ainakin hetkelliselle lomalle työstään. Ihan jo niidenkin jaksamisen ja mielenterveyden vuoksi. :D
Nyt sanoisin siis asioiden sujuvan hyvin, mutta paljon on koko ajan mielessä. Tuleva toimenpide mietityttää hieman jossain tuolla alitajunnassa. Ei niin järkeväksi ja itelleen armollisimmaksi todettu kiire ja stressi kuitenkin ovat tähän mennessä toimineet hyvänä lääkkeenä ajatuksien harhauttamiseen. Jonnekin sinne tulevaisuuden itselleni terveisiä; kaiken tämän ajatusrullan purkautuessa, anna sille aikaa ja appelsiinisuklaata.