Olen pienestä asti saanut allergisia reaktioita, milloin mistäkin. Ei siis tullut yllätyksenä, että saisin jossain vaiheessa myös hormonaalisesta valmisteesta allergisen reaktion. Mutta reaktion rajuus yllätti kyllä minut täysin.
Oli kesä 2011, ja Suomessa oli helleaalto, jonka vertaista ei oltu nähty vuosikausiin. En ole koskaan oikein pärjännyt kuumuuden kanssa, ja jaoin silloin sänkyni kohtuullisen isokokoisen miehen kanssa, joka hohkasi kuumuutta kuin lämpöpatteri. Öisin pyörinkin sängyssäni, ja haaveilin arkkupakastimeen kömpimisestä, ja jääpalojen keskellä nukkumisesta.
Olin aloittanut taas uuden hormonaalisen valmisteen ja heti alussa huomasimme mieheni kanssa inhottavan sivuoireen; hikeni haisi kirjaimellisesti kissanpissalle ja hikoilin niin vuolaasti koko ajan, että jouduin välillä käymään suihkussa monta kertaa päivän aikana. Vaikka pyykkikoneen ainaisesta laulamisesta oli se hyöty, että sen päällä oli kiva harrastaa seksiä linkoamisen aikana, alkoi meitä molempia pikkuhiljaa kyllästyttämään ainainen hikoiluni.
Kesä eteni, kuumuus paheni, ja niin myös hikoiluni. Ihoni kutisi jatkuvasti, ja minusta tuntui, kuin pienet muurahaiset olisivat kipitelleet ihollani.
Eräänä kuumana päivänä lähdimme käymään kylässä serkullani. Jo tunnin kyläilyn jälkeen kutinani yltyi sietämättömäksi, joten jouduimme lähtemään kotiin, jotta pääsisin suihkuun. Kotona olin riisumassa paitaani, kun mieheni katsoi järkyttyneenä esiin tullutta ihoani. Vatsaani kirjoi nokkosihottuma, joka levisi silmiemme edessä koko ajan ylöspäin. Lähdimme mieheni kanssa saman tien päivystykseen, ja sinne päästyämme nokkosihottuma oli levinnyt kaulaani ja kasvoihini, ja korvani olivat turvonneet muodottomiksi violeteiksi möykyiksi. Sain hoitajalta välittömästi kortisonia ja antihistamiinia. Oli suuri vaara siitä, että saisin anafylaktisen shokin.
Istuimme molemmat sairaalan vuoteelle, ja koitin olla raapimatta ihottumaani. Meillä oli koko kevään mennyt avomieheni kanssa todella huonosti, lähinnä omien henkisten ongelmieni vuoksi. Ilmeisesti tämä sairaalareissu oli liikaa miehelleni, koska hän ilmoitti, ettei jaksa enää ja lähti kotiimme. Jäin yksin istumaan sairaalan sängylle ja odottelin, että lääkkeet alkaisivat vaikuttamaan. Koska turvotus kasvojeni alueella ei alkanut laskemaan, minulle annettiin lisää kortisonia, ja happisaturaationi mitattiin varmuuden vuoksi. Kun oireeni alkoivat helpottamaan, soitin avomieheni hakemaan minua, ja ajoimme hiljaisuuden vallitessa kotiin.
Erosimme mieheni kanssa viikkoa myöhemmin. En edelleenkään syytä häntä siitä, että hän jätti minut tuolloin yksin sairaalaan. Mieheni tuki minua esimerkillisesti neljän vuoden ajan ja olen edelleen kiitollinen hänelle hänen osoittamastaan tuesta niinä vuosina, ja kaikista niistä kymmenistä sairaalareissuista, joilla hän oli mukanani. Ei ole helppoa elää kroonisesti sairaan ja mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen kanssa.
Ninni
Muita Ninnin tekstejä:
Kommentit