Viikolla 43 olen lukittautuneena työpaikan palaverihuoneeseen. Puhelin tuuttaa uudelleen ja uudelleen, kukaan ei vastaa. Jännitän niin, että kädet hikoavat. Koitan hengitellä ja rauhoitella mieltäni siinä onnistumatta. Vihdoin hoitaja vastaa. ”Ne alkoi tänään, kuukautiset siis.” Vasta hetken hiljaisuuden jälkeen ymmärrän selventää lapsettomuushoitajalle kuka olen ja miksi soitan. Sulkiessani puhelinta henkäisen syvään. Nyt se siis alkaisi, lapsettomuushoidot.
Viikolla 48 minua ultraava lääkäri pyytää kolmatta kertaa vastaustani siihen voisinko olla raskaana. ”Tällaisia ihmeitä aina joskus sattuu." Vastaan joka kerta, ettei tämä varmaankaan ole ilman sukupuoliyhdyntää mahdollista. Seksi ei ole kaiken tämän keskellä kuulunut lempipuuhiini. Olen käyttänyt kaksi viikkoa hormonitoimintaani lakkauttavaa Synarela nenäsuihketta eikä toivottua välivuotoa ole tullut. ”Niin mutta joskus näitä käy”, inttää lääkäri. Mieleni tekee kysyä, että odottaako hän jouluksi uutta Jeesusta vai miksei hän ymmärrä vastaustani? Ajan jälkeen itken kauppakeskuksen vessassa ja pissaan tikkuun. Jos se olisi sittenkin mahdollista. Ei ollut.
Yöllä samalla viikolla avaan silmäni. Sattuu. Koitan kääntää kylkeä, sattuu liikaa. Kuulen miehen liikkuvan alakerrassa. ”Sattuu!” huudan niin kovaa kuin pystyn. Miehen tukemana kävelen kaksin kerroin vessaan. Jos pissalla käyminen auttaisi. Ei auta. Istuudun itkien yöpuku päällä autoon ja suuntaamme päivystykseen. Päivystyksessä kerron, miten Synarelasta seuranneet kovat selkäkivut eskaloituivat nyt tähän päivystysreissuun. Nukun neljä tuntia päivystyksen sohvalla pienessä kippurassa, koska kipuni ei kuulemma ole akuuttia hoitoa tarvitsevaa. Pääsen neljän tunnin jälkeen lääkärille, joka kertoo minulla olevan endometrioosi ja kehottaa soittamaan akuuttia aikaa Naisten tautien polille. Pyydän sairaslomaa. Saan päivän. Thanks for nothing.
Viikolla 49 itken ja hoen, miten en halua tehdä tätä. Pidän mielestäni aivan liian isoa pistosta kädessäni ja itken etten osaa, halua tai uskalla. Olen ollut aamulla ultrassa ja saanut kehotuksen vaihtaa Synarelan Procren pistokseen, mikä samaan tapaan jarruttaisi omaa hormonitoimintaani, mutta sopisi minulle mahdollisesti paremmin. En halua. Haluan lopettaa hoidot ja näyttää koko maailmalle keskisormea. Mieheni rauhoittelee minua parhaansa mukaan. Koen vihaa sitä kohtaan, että hän saa olla jatkuvasti rauhoittelija ja sivusta seuraaja. Puren hammasta ja pistän. Itken ja hylkään ensin mieheni tarjoaman halauksen. Toisella yrittämällä otan sen vastaan ja vajoan syleilyyn.
Viikolla 3 käyn kahteen otteeseen ultrassa. Molemmista tuli hyviä uutisia. Aiemmalla viikolla aloittamani Gonal-F pistokset toimivat suunnitelmien mukaisesti. Olin saanut niiden avulla kasvatettua normaalin yhden munasolun sijasta 21 munasolua. Ilmankos olo oli ollut hieman tukala. Tunsin toivon heräävän jälleen. Minusta voi sittenkin tulla äiti!
Viikolla 4 istun hoitojen alkamisen jälkeen kuudennen kerran samassa odotusaulassa. Nimeni huudetaan. Siirryn nojatuoleilla varustettuun lepäämöön. Täältä minut tullaan pian hakemaan punktioon eli munasolujen keräämiseen. Sen jälkeen tämä kaikki on ohi – kävi miten kävi. Siirrymme toimenpidehuoneeseen. Hoitaja kertoo minulle kaiken, aivan kaiken, mitä kukakin tekee ja miksi. Itse en saa sanottua sanaakaan. Nyökkäilen vain. Tunnen miten kehoni kiristyy ja itselleni tuttu jännityksen myötä iskevä tärinä ottaa minusta vallan. Riisuudun ja käyn paletille makaamaan. Hoitajan kasvot ilmestyvät jostain takaa eteeni. Hän haluaa nimeni ja hetuni. Hetkellinen paniikki iskee, kaiken tohinan keskellä en meinaa muistaa hetuani. Saan sen soperrettua. Toimenpide alkaa. ”Hengitä, hengitä hengitä.” Se on ainut, mitä suostun ajattelemaan. Toimenpide sattuu niin paljon, että inahtelen ääneen ja itken. Hoitaja ottaa minua kädestä. Puristan sitä niin kovaa, että pelkään häntä sattuvan. ”Ei hätää, mä olen tässä.” En voisi olla siitä enempää kiitollinen. Suljen silmäni, rauhoittavan ja kipulääkkeen sekoitus humahtaa päähäni. Rauhoitun. ”Tää on vaikeeta, mutta sä pärjäät superhienosti”, hoitaja sanoo.
Siinä hän on aivan oikeassa.
Aiempaa enemmän
Lue lisää Aiempaa enemmän -bloggaajan kirjoituksia:
1. teksti: Aiempaa enemmän
2. teksti: Sipsikaljavegaani ilman sipsiä tai kaljaa
3. teksti: Selviän myös huomisesta
4. teksti: Kiitos
5. teksti: Pienin askelin