Edellisessä tekstissäni avasin tuntemuksia siitä, kun lähin tilannettani hoitava naistenpoli on nykyään yli kahden tunnin junamatkan päässä. Nyt kerron, kuinka uusi kontrollikäynti sujui konkreettisesti. Kiputilanteeni huononi loppuvuodesta, joten käynti muuttui vuosikontrollista myös oikeasti tarpeelliseksi.
Istuin junassa ja vilkuilin puhelintani, tuleeko minulle taas viesti ajan perumisesta? Jännitän myös, pysyykö juna aikataulussaan. Mietin, että vaikka en voi kehua kaikkia kokemuksiani muualla, silloin isoissa kaupungeissa asuessani poliklinikkani oli silti alle 5km päässä. Pidin sitä ja päivystystä itsestäänselvyytenä enkä etuoikeutena. En edes ajatellut, että ei se ole kaikkialla mahdollista.
Tämä nykyisellä naistenpolilla käynti matkoineen, järjestelyineen ja perumisineen oli kustantanut minulle jo yli 150 euroa siinä vaiheessa, kun pääsin vasta odotusaulaan asti. Lisätään siihen päälle tuleva poliklinikkamaksu ja lääkkeet, joista ei saa Kela-korvausta. Se ei ole yksinyrittäjälle pieni raha.
Minulla oli siis todellakin normaalia suuremmat odotukset tälle käynnille.
Elämääni on mahtunut niin traumatisoivia hoitotilanteita, että olin lisäksi tutussa taisteluvalmiudessa. Onhan se epäreilua entuudestaan tuntematonta hoitohenkilökuntaa kohtaan - eivät traumani tai tämän maan tilanne heidän aiheuttamiaan ole. Tiedostan sen ja yritän kerätä itseni. Heille tämä on yksi normaali ohikiitävä hetki päivässä, minulle yksi merkittävä muisto elämässä.
Aikani koitti. Kun minulle sanottiin ihan ensimmäisenä, että täällä ei tehdä mitään väkisin ja minua varten on tarvittaessa lääkkeet jos haluan - no, pillahdin tietysti itkuun, ja hoitaja nousi heti antamaan nenäliinan. Minulle tehtiin selväksi, että tapauksessani tulen todennäköisesti asioimaan aina saman kokeneen erikoislääkärin kanssa ja hänen kanssaan minäkin saan päättää, miten haluan hoidossani edetä.
Sain tutustua välineisiin ensin, tässä tutkimuksessa päädyttiin käyttämään pienempiä sellaisia, jotta minua ei sattuisi niin paljon. Päätin, että haluan tämän vuoksi yrittää suoriutua tutkimuksesta ilman huimausta aiheuttavaa kipulääkitystä.
Minulle tehtiin endokontrolli kuin myös kohdunkaulan kontrolli. Sain ajan yli kuukauden päähän magneettikuvaukseen ja lääkkeeni uusittiin. Tulokset magneetista ja kohdunkaulan tilanteesta saan kahden kuukauden kuluttua, jolloin pohditaan, että tehdäänkö seuraava leikkaus ja kannattaisiko syöpäriskiä aiheuttava kohtuni poistaa samalla. Olisinko valmis siihen?
Se oli iso kysymys tahattomasti lapsettomaksi jääneelle ja koko aikuisuutensa äitiydestä haaveilleelle. Nyt se esitettiin ensimmäistä kertaa lempeästi, mutta vakavissaan. Ihan syystäkin, ymmärsin sen, olen vain pakoillut ajatusta.
Sellainen oli minun nykyinen, ihan normaali kontrollikäynti, joka kesti tunnin sijaan aamu yhdeksästä ilta kahdeksaan. Maksoi lopulta yli nelinkertaisesti enemmän kuin muualla asuessani. Jätti miettimään kyyneleet silmissä täydessä paluujunassa ventovieraan miehen vieressä kivusta kiemurrellen, mitä elämältäni haluan. Onneksi otin itselleni muutaman päivän sairaslomaa, sillä arvasin olevani jälkikäteen kipeä ja vaikeiden ajatusten äärellä.
Helpottavaa, että itse polikäynti oli ystävällisyydessään jopa korjaava kokemus, mutta onhan tämä kokonaisuus väkisinkin jatkossakin melkoinen työmaa. Minulle tuli tunne, että olen autottomana, yleistä naistentautia sairastavana, pienellä paikkakunnalla yksin elävänä yrittäjänaisena jotenkin eriarvoisessa, matalemmassa asemassa. En tietenkään hoitavan tahon näkökulmasta, mutta yleisesti ottaen, yhteiskunnallisesti. Minulla ei ole enää samoja etuoikeuksia, kuin kaupungissa asuessani. Kuten ei luonnollisesti kellään muullakaan.
Silmiä avaavaa. Ymmärtäisin paremmin, jos olisin muuttanut Norjan rajalle pieneen kömmänään tietoisesti kauas ihmisistä ja palveluista, mutta en jotenkaan hahmottanut aiemmin, että tässä Suomineidon lanteidenkin kohdalla toistaiseksi elinvoimaisella alueella on tällainen tilanne.
Seuraavassa tekstissä jatkan näillä ihan pienillä teemoillani, aion nimittäin vihdoin kohdata kohtuni ja sen määrittämän tulevaisuuteni.
Kommentit