Olen 22-vuotias yhden pienen tytön äiti ja avopuoliso. Sairastan vaikeaa endometrioosia, PCOS:ää ja vasta todettua kilpirauhasen liikatoimintaa, jonka syy on toistaiseksi selvittämättä. Elämäni ei ole ollut helpoimmasta päästä kaikkine sairauksineen, mutta tässä sitä ollaan ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Olen kärsinyt kovista kivuista jo 12-vuotiaasta asti kun kuukautiseni alkoivat, en oikein tohtinut puhua asiasta kellekkään vaikka siinä ei olisi ollut mitään hävettävää. Luulin, että kovat kivut kuitenkin kuuluvat asiaan.
14-vuotiaaana sain reseptin e-pillereihin, kuukautiseni säännöllistyivät ja kivut helpottivat. Kun kivut alkoivat palata, olin 16-vuotias ja opiskelin ammattikoulussa. Sain lähetteen erikoislääkärille ultraan, jossa vasemmasta munasarjastani löytyi suurehko epämääräinen möykky kooltaan 3cmx4cm. Lisätutkimuksien jälkeen se todettiin kystaksi. Kivut olivat läsnä joka kuukausi ja kävin useita kertoja päivystyksessä, mutta mitään selittävää syytä ei löytynyt. 21.9.2017 sain vihdoin diagnoosin, naistentautien poliklinikan päivystyksessä minua oli vastassa lempeä mieslääkäri. Kerroin itse epäileväni kipujeni syyksi endometrioosia. Tutkimuksien jälkeen hän ei ollut varma johtuvatko oireeni endometrioosista, joten pyysi paikalle endometrioosiin perehtyneen lääkärin. Hän kertoi oireideni sopivan täydellisesti endometrioosiin ja että kipujani aletaan hoitamaan endometrioosin aiheuttamana. Itkin helpotuksesta, mutta myös kauhusta. Mieleeni tulvi useita kysymyksiä suurimmat niistä olivat: Miten voin elää tämän sairauden kanssa? Voinko saada ikinä lapsia? Minulle tehtiin invalidisoivien kipujen takia laparoskopia marraskuussa 2019 ja endometrioosia löytyi munasarjoista, virtsarakon päältä, palleasta kymmenen pistemäistä endometrioosi muutosta ja vasemmalta sydämen alta isompi pesäke. Kaikkea ei saatu poistettua, koska niin isoon leikkaukseen ei oltu varauduttu. Ei siis ihme, että kivut olivat invalidisoivia ja olin osastolla kivunhoidossa useamman päivän kuukaudessa.
Aloimme puolisoni kanssa yrittämään raskautta tammikuussa 2018. Sitä ennen kävin keskustelemassa asiasta hoitavan lääkärini kanssa, joka oli vahvasti sitä mieltä, että jos on mahdollisuus yrittää raskautta niin se ehdottomasti kannattaa. Olin silloin 18-vuotias ja puolisoni 20-vuotias. Noin 1,5 vuotta myöhemmin raskaustesti näytti positiivista. Noihin puoleentoista vuoteen on mahtunut paljon vakavia keskusteluja, yksi leikkaus, paljon kipua niin henkistä kuin fyysistäkin, kyyneliä ahdistuksesta, ilosta, helpotuksesta. Tulevissa teksteissä tulen käsittelemään asioita lapsettomuuden kokemuksesta raskautumiseen ja äidiksi tulemiseen.
PCOS-diagnoosin sain vasta muutamia kuukausia sitten. Kerroin epäilyistäni pari vuotta sitten gynekologilleni mutta hänen mielestään en täyttänyt tarpeeksi kriteerejä, joiden mukaan PCOS todetaan. Oireita joiden takia epäilin sairastavani PCOS:ää olivat kierron pituuden vaihtelu, ovuloimattomuus, lievä hirutismi (karvan liikakasvu). Kesäkuussa kävin ystäväni suosittelemalla lääkärillä, joka on perehtynyt PCOS-potilaiden hoitoon. Sain diagnoosin välittömästi, hänen sanojensa mukaan munasarjani ovat kuin reikäjuustoa, erittäin monirakkulaiset siis. Tämä selittää kaikki yllä mainitsemani oireet. Jälleen kerran olin helpottunut, mutta kauhuissaan siitä kuinka tästä taas selvitään.
Sen verran voin kertoa, että tästäkin selvitään.