Olen saanut huomata, kuinka yksinäistä on sairastaa. Sitä kaipaa tahtomattaan ymmärrystä toisilta. Sitä, että muut tietäisivät, mitä kaikkea vaatii vain nousta sängystä ylös. Sitä, ettei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee ihmisten ilmoille. Tai sitä, ettei kaikki sairaudet näy ulospäin. Kipu ei aina näy ulospäin. Tosin samaan aikaan sitä toivoo, ettei muiden tarvitsisi murehtia puolestani. Enkä tarvitse sääliä muilta. Haluaisin vain, etten olisi yksin näiden ajatusten kanssa.
Takana on rankat kaksi kuukautta. Endometrioosikivut ovat yllättäneet minut täysin. Jatkuva toispuolinen vatsakipu ei jätä minua rauhaan. Kipu kohdistuu juuri sille alueelle, missä kuvantamisella on todettu kiinnikkeitä ja mahdollinen endometrioosipesäke. Vatsani sisällä on nyrkki, joka pitää suolistoani lujassa puristusotteessa. Se tuottaa minulle kipua ja epämukavuuden tunnetta.
Leikkausaikaa saan vielä odottaa. Kohdallani oli käynyt jokin virhe ja olin tippunut joltain listalta pois, joten asiat eivät ole edenneet sovitulla aikataululla. Sen ei pitäisi viivästyttää leikkausajan saamista, mutta en ainakaan yhtään sen aikaisemmin tule aikatauluja tietämään ennen marraskuun loppua. Epätiedossa eläminen on todella turhauttavaa.
Töitä en pysty tällä hetkellä tekemään kuten ennen. Työtehtäviäni on helpotettu leikkaukseen asti. Joudun varomaan turhaa rasitusta, kumartelua ja istumista. Yksikin virheliike tai ylimääräinen rasitus vie minut sairauslomalle. On myös ihan sattumaa, milloin pystyn ja jaksan töihin. Joskus kivut vain tulevat itsestään.
Olen muokannut elämääni tilanteeseeni sopivammaksi. Harrastukset jäivät tauolle, koska en kivuiltani niihin suurimmaksi osaksi kykene. On hyvin vaikeaa kuvitella itsensä niin sairaaksi, ettei pysty tekemään mitä haluaa. En ole vielä täysin tilannetta hyväksynyt, mutta yritän. Yritän olla armollisempi itselleni ja keholleni. Yritän olla asettamatta liian kovia tavoitteita.
Vielä kesällä pystyin tekemään aika paljonkin. Lenkkeillä, harrastaa ja käydä töissä käytännössä ongelmitta. Ei sitä voi ennustaa, milloin tulee huonompi hetki. Olen ollut vihainen ja katkera, että kivut ovat yltyneet näin pahoiksi. Parhaani mukaan yritän silti pitää kiinni hyvistä hetkistä.
Iloitsen jokaisesta kokonaisesta työpäivästä siedettävän kivun kanssa. Jokaisesta kokonaisesta nukutusta yöstä. Ja jokaisesta kokonaisesta päivästä, jolloin tunnen itseni enemmän terveeksi kuin sairaaksi.
Päivä kerrallaan mennään tästä eteenpäin. Oli hyvä tai huono päivä. Joku päivä tämä ei tunnu enää näin raskaalta. Vielä joku päivä on helpompaa.
Kommentit